Pau­lii­na Vil­pak­ka

Pal­ve­lu­ko­ti Pal­mu-Po­ris­sa asuk­kaat asu­vat omis­sa asun­nois­saan, jon­ne he saa­vat myös saat­to­hoi­toa, kun se het­ki koit­taa. Pal­mu-Po­ris­sa työs­ken­te­lee saat­to­hoi­don va­paa­eh­toi­sia, jois­ta yk­si on po­ri­lai­nen An­na Lam­mi. Lam­mi kävi va­paa­eh­tois­työn kou­lu­tuk­sen vii­me ke­vää­nä, ja sii­tä jo vii­kon pääs­tä sai en­sim­mäi­sen ys­tä­vän­sä Pal­mu-Po­ris­ta.

– Mi­nul­la ei ole alan kou­lu­tus­ta mut­ta aut­ta­mi­nen ja ih­mis­ten kans­sa työs­ken­te­ly on ai­na ol­lut mi­nul­le tär­ke­ää. Ja to­si­aan tämä ai­hee­na tun­tui it­sel­le so­pi­val­ta ja kiin­nos­tus kas­voi in­fo­ti­lai­suu­den jäl­keen, An­na Lam­mi ker­too.

Lam­mi al­koi vie­rail­la sään­nöl­li­ses­ti ys­tä­vän­sä luo­na Pal­mu-Po­ris­sa. Ta­paa­mi­sis­sa he jut­te­li­vat kai­ken­lai­sia asi­oi­ta, kat­se­li­vat van­ho­ja va­lo­ku­va-al­bu­mei­ta ja ys­tä­vä muis­te­li men­nei­tä ai­ko­ja. Lam­mi koki va­paa­eh­toi­se­na tär­keim­mäk­si teh­tä­väk­seen ol­la vain läs­nä ja kuun­nel­la sekä viet­tää ai­kaa yh­des­sä. Hän ku­vai­lee ys­tä­vään­sä hy­vin po­si­tii­vi­sek­si ja hy­vän­tuu­li­sek­si ih­mi­sek­si. Sik­si se kos­ket­ti, kun jo kah­den kuu­kau­den jäl­keen pal­ve­lu­ta­los­ta soi­tet­tiin, et­tä ys­tä­vä oli nuk­ku­nut pois.

– Kyl­lä sii­nä it­ku tuli pu­he­li­mes­sa. Ys­tä­vä oli kova pu­hu­maan ja jut­tua riit­ti niin, et­tei iki­nä ol­lut hil­jais­ta het­keä. Tuos­sa ajas­sa op­pi jo ai­ka hy­vin tun­te­maan toi­sen ih­mi­sen, Lam­mi sa­noo.

Ys­tä­vän pois­me­no ta­pah­tui lo­pul­ta no­pe­as­ti ja pää­si yl­lät­tä­mään, vaik­ka Lam­mi oli asi­aan va­rau­tu­nut­kin. Ti­lan­teen jäl­keen hän piti pie­nen tau­on va­paa­eh­toi­suu­des­ta, mut­ta jat­koi taas, kun koki ole­van­sa sii­hen val­mis. Nyt hä­nel­lä on jo toi­nen ys­tä­vä Pal­mu-Po­ris­sa.

Palmu-Porissa työskentelevät Saana Salmela ja Tiina Saine kertovat, että vapaaehtoisten avulla Palmu-Porin asukkaille pystytään tarjoamaan lisää kiireetöntä läsnäoloa. Kuva: Pauliina Vilpakka

Saat­to­hoi­don va­paa­eh­tois­ten kou­lut­ta­ja, Po­rin seu­ra­kun­ta­yh­ty­män di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä Heli Luk­ka ker­too, et­tä va­paa­eh­toi­sen teh­tä­vä on ih­mi­sen ko­koi­nen paik­ka. Ei tar­vit­se ol­la alan am­mat­ti­lai­nen, vaan riit­tää, kun on halu aut­taa. Teh­tä­vään pi­tää kui­ten­kin pys­tyä si­tou­tu­maan ys­tä­vä ker­ral­laan. Ja jos on it­se me­net­tä­nyt lä­hei­sen, omas­ta su­ru­a­jas­ta on ol­ta­va vä­hin­tään vuo­si.

Luk­ka oh­jeis­taa myös, et­tä va­paa­eh­toi­sel­la on ol­ta­va oma elä­mä hal­lin­nas­sa niin, et­tä hän ky­ke­nee ko­ko­a­maan it­sen­sä ys­tä­vän kuo­le­man jäl­keen. Su­re­mi­nen on kui­ten­kin sal­lit­tua.

– Pal­li­a­tii­vi­nen hoi­to­vai­he voi kes­tää vuo­den­kin. Jos ys­tä­vyys­suh­de on pit­kä, oli­si­han sitä ai­ka paa­tu­nut, jos ei mis­sään tun­tui­si, Luk­ka sa­noo.

Saat­to­hoi­don va­paa­eh­toi­set hel­pot­ta­vat myös omais­ten jak­sa­mis­ta. Usein omai­sia huo­jen­taa tie­to sii­tä, et­tä joku muu­kin käy van­hus­ta kat­so­mas­sa.

Pal­mu-Po­rin osas­ton vas­tuu­hoi­ta­jat Saa­na Sal­me­la ja Tii­na Sai­ne ovat iloi­sia, et­tä va­paa­eh­tois­ten avul­la Pal­mu-Po­rin asuk­kail­le pys­ty­tään tar­jo­a­maan li­sää kii­ree­tön­tä läs­nä­o­loa. Sai­ne ker­too, et­tä kun po­ti­laan voin­ti huo­no­nee, se voi he­rät­tää hä­nes­sä pel­koa. Sik­si kuo­le­man lä­hes­ty­es­sä on to­del­la tär­ke­ää, et­tä po­ti­laan vie­rel­lä ol­tai­siin mah­dol­li­sim­man pal­jon läs­nä, sil­lä se rau­hoit­taa oloa ja li­sää tur­val­li­suu­den tun­net­ta.

Palvelukoti Palmu-Porissa asukkaat asuvat omissa asunnoissaan, jonne he saavat myös saattohoitoa, kun se hetki koittaa. Kuva: Pauliina Vilpakka

Sai­ne on ol­lut van­hus­työs­sä pit­kään ja näh­nyt mo­nen­lai­sia läh­tö­jä: hy­viä ja va­li­tet­ta­vas­ti myös nii­tä vä­hem­män hy­viä. Hoi­ta­jan am­ma­tis­sa kuo­le­man koh­taa­mi­seen ta­val­laan tot­tuu, mut­ta ai­na se kui­ten­kin kos­ket­taa.

– Se on osa elä­mää, niin kuin syn­ty­mä­kin. Sik­si sitä ai­na toi­voo­kin, et­tä läh­dös­tä voi­si teh­dä toi­sel­le mah­dol­li­sim­man hy­vän, Sai­ne sa­noo.

Sai­ne oli työ­vuo­ros­sa myös sil­loin, kun Lam­min en­sim­mäi­sen ys­tä­vän ai­ka koit­ti. Se jäi mie­leen yh­te­nä kau­neim­mis­ta läh­döis­tä, mitä hän on työ­u­ran­sa ai­ka­na näh­nyt.

– Hän vain huo­kai­si ole­van­sa vä­sy­nyt ja nuk­kui pois. Se oli jo­ten­kin loh­dul­lis­ta. Kun­pa jo­kai­nen pää­si­si sa­mal­la ta­val­la läh­te­mään.

Sai­ne ja Sal­me­la ker­to­vat, et­tä hy­vään saat­to­hoi­toon kuu­luu muun mu­as­sa mah­dol­li­sim­man hyvä ki­vun lie­vi­tys. Li­säk­si po­ti­laan ja omais­ten toi­vei­ta py­ri­tään kuun­te­le­maan: pal­jon­ko omai­set ha­lu­a­vat ol­la pai­kal­la, kut­su­taan­ko pap­pi ja niin edel­leen.

Saat­to­hoi­toa on vuo­sien var­rel­la ke­hi­tet­ty pal­jon, ja va­paa­eh­toi­set ovat osa ke­hit­tä­mis­työ­tä. Saat­to­hoi­don va­paa­eh­toi­sia työs­ken­te­lee täl­lä het­kel­lä ym­pä­ri­vuo­ro­kau­ti­sen pal­ve­lu­a­su­mi­sen yk­si­köis­sä Po­ris­sa, Ko­ke­mä­el­lä, Sä­ky­läs­sä, Kan­kaan­pääs­sä ja Eu­ra­jo­el­la. Myös Rau­mal­la ja Nak­ki­las­sa si­jait­se­viin pal­ve­lu­ta­loi­hin toi­vo­taan löy­ty­vän tu­le­vai­suu­des­sa saat­to­hoi­don va­paa­eh­toi­sia.