Täl­läi se vaa ai­ka men­nee ja iha oi­kees­ti ol­laa kev­vää kor­val ja just tän­nää fii­ra­taa Las­ki­ais­sun­nun­tait ja siin sa­mal o siir­ryt­ty jo maa­lis­kuu­hu. Pruu­ka­taa san­noo et las­ki­ais­sun­nun­taist las­keu­rut­taa paas­too tai oi­kees­tas vis­sii vast siit las­ki­ais­tiis­taist, ko es­tiks o sy­ä­ty oi­kee ras­vast ru­a­kaa. Nii ja se päät­tyy se paas­to sit vast pää­si­äi­see. No nää ny­kyih­mi­set oi­kees­tas viis vei­saa näist van­hoist kan­sa­pe­rin­teist, mut sev­ver­ra kum­min­ki, et kovi mi­ä­lel­läs sy­ä­rää las­ki­ais­pul­lii ja jo­ku­set sen­tää ym­mär­tää oi­kee kun­no pa­pu­so­pan­ki pääl. Näyt­ti kau­pas­ki ole­va oi­kee sa­vu­pot­kii, et sai pa­pu­so­pa po­ri­sem­maa ja näi­ol­le sat­tu­mis­tak­kaa ei­kä ma­vust jää­ny kii.

Las­ki­ais­pul­la­re­sep­tei o vii­me­viik­koin pii­san­nu avii­seit­te ja neti pla­reil, et sää­ke­ris­ti jo­ka­ki­ki­ne, ko it­te tyk­kää sem­mo­sii prä­kät o löy­tä­ny mi­a­lui­ses. Mää­ki meni hal­paa, os­ti voi­tai­ki­naa ja muka yh­täk­kii siit py­ä­räy­ti lais­ka las­ki­ais­pul­lat. Oli ne maul­tas hyv­vii, mut mu­rus­tav­vii ja sem­mo­sii mel­kei koht sa­ma­tiä sy­ä­tä­vii herk­kui. O vaa nii kiva pys­syy aj­jaa­hen­kes ja ol hiuk­ka nin­ko nua nu­a­rem­mak­ki. Sev­ver­ra las­ki­ai­sest viä, et lunt ei tääl ol ny las­ki­ai­sen las­kit­tel­luu, jol­sei ny sit yh­täk­kii vaik tul, ko sen­tää yäl ol­tii nol­las?

Per­jan­tai­eh­toos­ti ol­tii te­at­te­ris kat­to­mas stää Pala pa­lalt pois ja kyl me mo­lem­mat mi­ä­he kans ty­kät­tii näy­tel­mäst, joka just ei­kä mel­kei ker­to muis­ti­sai­raa ja häne om­mais­tes elä­mäst. Ai­ka hyvi oli saa­tu uju­tet­tuu sii­he mo­nel­laist eri ti­lan­net ja stää ko­ti­hoi­ro pu­alt­ki. Kat­so­mo oli täyn ja kah­ja kuu­lus­te­li hii­re hil­jaa. Tai­si moni löy­tää om­maa­ki elä­mää liit­ty­vää ja ai­na­ki jäi fun­tee­raa, et en­kai sen­tää iha tom­mo­ne viä ol? Ai­na­ki mul siin ain enem­mä ja enem­mä tuli sem­mo­ne tun­ne, et­te mis­sää ni­mes tom­most taak­kaa hal­luis yh­rel­lek­kää muk­suist sä­lyt­tää. Nii hel­pos­ti nau­raa kra­ko­tet­taa muis­ti­sai­raa toi­lai­luil, muk­ko se tul­lee omal koh­ral, ni nau­rut o nau­ret­tu. Tai­ta­vat roo­li­hah­mot teki kai­kest nii us­kot­tav­vaa ja tot. La­vas­tus­ki oli must oi­val­ta­va ja tyy­li­käs. Kii­tos siit, et ava­sit­te nii mone sil­mät näk­kee mitä kaik­kee muis­ti­sai­raus ih­mi­ses ko ih­mi­ses saa ai­ko­seks ja mitä kaik­kee om­mai­set jou­tuu­ka kok­kee. Täl­läi am­mat­ti-ih­mi­sen, ko o kai­ke jo ty­ä­vu­a­si­nas näh­ny ja mon­taa sort­tii li­kel­täk­ki saa­nu seu­rat pää­si hiuk­ka hel­pom­mal kai, luu­li­si ai­na­ki. Toi­vot­ta­vas­ti mo­net as­joist päät­tä­vät men­nee tämä näy­tel­mä kat­too ja jat­kos ym­mär­tää eres hiuk­ka pa­rem­mi, et ain tul­lee jos­sai vai­hees raja, jol­lo ih­mi­ne ei vaa yk­si pär­jää. Rah­haa o löy­ryt­tä­vä lis­sää van­hus­te hoi­too ja pia. In­hi­mil­li­syy­rest ei saa kos­kaa tin­kii, ei kos­kaa.

Ens viik­koo näil ev­väil…

Ul­la Lei­no

Po­ri­lai­nen mur­re­maa­ka­ri ja ko­ti­seu­tu­neu­vos