Konsulttiyhtiö ehdottaa jättiuudistusta suomalaiseen huippujääkiekkoon
Petteri Ikonen / STT
Jääkiekon kotimaisen pääsarjan Liigan taloutta pitkään tutkinut konsulttiyhtiö Ernst & Young ehdottaa jättiuudistusta suomalaiseen huippujääkiekkoon.
Kuudentena vuonna peräkkäin Liigan taloutta käsittelevän raportin julkaissut EY kertoo 16 joukkueen Liigan olevan taloudellisen kantokyvyn äärirajoilla ja ehdottaa kolmitasoisen pääsarjan mallia.
EY Suomen taloushallinnon neuvontapalvelujen johtaja Janne Aalto haluaa katsoa sarja-asiaa puhtaalta pöydältä ja avauksen toimivan keskustelun herättäjänä. Jo nyt nykyisen Liigan sisällä joukkueita on "useissa kerroksissa", vaikka ne samaa sarjaa pelaavatkin.
– Viisi suurinta liigaseuraa ovat yli puolet koko Liigan liikevaihdosta. Taloudellisesti katsottuna liigaseurat eivät ole yhteinen potti vaan on suuret ammattilaisseurat ja pienet ammattilaisseurat. Lisäksi on Mestiksen kilpaurheilujoukkueet, Aalto kertoo STT:lle.
Uudessa sarjamallissa mukana olisivat nykyiset liigaseurat ja toiseksi korkeimman sarjatason Mestiksen elinvoimaisimmat seurat, joista etenkin Jokerit olisi tärkeää saada takaisin Liigaan.
Aalto muistuttaa, että pelkkä nykyisen Liigan joukkuemäärän pienentäminen voisi johtaa taloudellisesti yhteenlasketun tuoton pienentymiseen eikä sillä ratkaista kannattavuusongelmaa. Kiinnostavuus ja kannattavuus voisivat parantua uudessa A-, B- ja C-liigoihin jaetussa mallissa, jossa joukkueiden vaihtuvuutta sarjatasojen välillä tapahtuisi jopa kesken kauden. Näin mielenkiinto säilyisi, ja panoksettomien pelien määrä vähenisi.
Ehdotus on radikaali. Samaan aikaan kun julkisuudessa pyöritellään Liigan nykyisen joukkuemäärän olevan liian suuri, pitäisi uudessa mallissa esimerkiksi 24 joukkuetta olla Liigan sateenvarjon alla. Näin jokaisella sarjatasolla olisi kahdeksan joukkuetta.
Vilkaisu liigaseurojen talouslukuihin paljastaa karulla tavalla, millaiseksi erot 16 joukkueen sarjassa ovat revenneet.
– Liikevaihdon hajonta liigaseurojen välillä kasvoi kuluneella kaudella 19 miljoonasta eurosta noin 30 miljoonaan euroon. Se kertoo, miten suuria eroja seurojen sekä niiden taustayhtiöiden toiminnan laajuudessa on, Aalto avaa.
Radikaalia on myös se, että nousuja ja putoamisia tapahtuisi kesken kauden. B-tasolta voisi nousta syksyn pudotuspeleissä A-tasolle tai pudota kevääksi C-tasolle. A-tasolta voisi pudota B:hen ja C:stä nousta B:hen.
– Tarkoituksena olisi löytää taloudellisesti kestävä malli, jossa tuote itsessään olisi kiinnostava, ja toisaalta putoaminen sekä nouseminen tapahtuisivat urheilullisin perustein.
Vuonna 1975 perustetun Liigan ja toiseksi korkeimman sarjatason 1. divisioonan välillä hissiliike oli lähes jokavuotista kevääseen 2000, jolloin Liiga suljettiin ensimmäisen kerran.
Tuon jälkeen Liigan ja Mestikseksi nimetyn toiseksi korkeimman sarjatason ero on kasvanut valtavasti. Liiga on ammattimaistunut. Mestis on yrittänyt ammattimaistua, mutta on talousluvuiltaan murusia Liigaan verrattuna.
Putoaminen Liigasta voisi olla kuolinisku putoajalle, koska Mestiksen toimintaympäristö on taloudellisesti huomattavasti pienempi.
– Olisiko mahdollista, että sarjaportaita lisäämällä saisi pienennettyä eroja? Näin nouseminen ja putoaminen ei olisi niin raju asia taloudellisesti kuin se nykyisin on, Aalto pohdiskelee.
– Hissiliike olisi auki koko ajan molempiin suuntiin, ja taloudelliset erot tasojen välillä olisivat maltillisia. Kun liikettä tapahtuisi puolivuosittain, peleissä olisi jatkuvasti jännitystä ja toisaalta korpivaellus alemmalla tasolla ei olisi välttämättä enää vuosien projekti, vaan lyhimmillään puolikas kausi.
Aalto myöntää mallin vaativan vielä kehittämistä.
– Tämä malli voisi olla ratkaisu tasoittamaan sarjojen välisiä tasoeroja ja johtaa taloudellisesti kestävämpään tilanteeseen, jossa ottelutapahtumat olisivat viihdyttävämpiä ja jännittävämpiä.
Liigakarsinnat olivat ohjelmassa edellisen kerran ennen tätä kautta vuosina 2009–2013. Yksikään Mestiksen seura ei onnistunut nousuyrityksessään.
Viisi tuoreinta nousijaa KalPa (2005), Sport (2014), KooKoo (2015), Jukurit (2016) ja Kiekko-Espoo (2024) ovat saaneet liigapaikkansa muulla tavoin kuin liigajoukkueen kukistamisella karsinnoissa. Edellinen liigajoukkueen karsinnoissa kukistanut joukkue on Kärpät, joka pudotti Pelicansin vuonna 2000. Pelicans sai pitää paikkansa, kun Liigaa laajennettiin.
Ruotsissa kahden korkeimman sarjatason välinen hissiliike on jatkunut läpi vuosikymmenten. Ruotsi on monessa asiassa hyvä verrokkimaa Suomelle, mutta jääkiekon pääsarjojen kohdalla Aalto ei näe Ruotsin mallin toimivan Suomessa, jossa kahden korkeimman sarjatason taloudelliset erot ovat huomattavasti suuremmat kuin länsinaapurissa.
– Ruotsissa pääsarja SHL:n ja toiseksi korkeimman sarjatason Allsvenskanin kärkiseuran budjettien välinen ero on suhteellisen pieni, noin 1,3-kertainen. Suomessa Liigan ja Mestiksen välillä vastaava ero voi olla jopa 5–6-kertainen, Aalto avaa talouslukuja.
– Esimerkiksi Allsvenskanissa käyneiden Modon ja Brynäsin liikevaihto alemmalla tasolla oli ainoastaan 2–3 miljoonaa euroa vähemmän kuin SHL:ssä.
Aallon mukaan ero syntyy suurelta osin mediasopimuksista. Toisin kuin kotimaista Liigaa, Ruotsin pääsarjaa seurataan myös muissa Pohjoismaissa. Tämä kasvattaa mediasopimuksen arvoa ja heijastuu alemmillekin sarjatasoille.
Liigan mediasopimus ja siitä seuroille saatavat rahat ovat arvokkaat myös Suomessa, mutta matka Mestiksestä pääsarjaan on pitkä.
– On tärkeä ymmärtää taloudellinen todellisuus: Liigaan noustakseen seuran tulee vähintäänkin viisinkertaistaa vuosibudjettinsa, jotta liigakausi on mahdollista viedä taloudellisesti läpi, Aalto muistuttaa.
– Esimerkiksi Kiekko-Espoon liikevaihto oli viime kaudella Mestiksessä noin 1,3 miljoonaa euroa, mutta alkaneelle liigakaudelle seura on budjetoinut kuluihin lähes 6 miljoonaa euroa. Lisäksi Kiekko-Espoo maksoi liigalisenssistä 2,2 miljoonaa euroa. Menestyminen ja suurseuraksi kasvaminen vaatii volyymin lähes kymmenkertaistamista.
Viime kaudella liigaseurat tekivät tappiota yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Vain muutama seura teki plusmerkkisen tuloksen.
Aallon mukaan tilanne on pidemmän päälle kestämätön, mutta hän muistuttaa seurojen satsaamisen kasvuun olevan hyvä asia. Palkinto tulee myöhemmin, mutta aika on ollut armoton liigaseuroille. Ensin koronapandemia kuritti, sitten kustannukset ovat nousseet.
Henkilöstökulut ovat liigaseurojen suurin kuluerä, mutta ottelutapahtumilla ja muulla liiketoiminnalla hankitut tulot valuvat muualle, yhä kiihtyvällä tahdilla. Oheismyyntituotteiden hankintahinnat ovat kasvaneet, ja joukkueiden matkustaminen ja majoittaminen ovat kallistuneet. Energian hinnat näkyvät jäävuorojen ja toimitilojen kustannuksissa.
Kohonneet hinnat näkyvät myös kuluttajien kukkaroissa. Ostopäätöksiä harkitaan aiempaa tarkemmin. Viihde ja vapaa-aika karsitaan pois ensimmäisten joukossa.
Myös seurat miettivät tarkkaan, mihin euronsa käyttävät. Osa käyttää euronsa tehokkaammin kuin toiset.
Tässäkin asiassa erot Liigan sisällä ovat kasvaneet. EY:n raportin mukaan ero halvimman ja kalleimman pisteen välillä oli kasvanut edellisestä kaudesta noin 30 prosenttia.
Jukurit onnistui keräämään halvimmat pisteet, kun vertaillaan saavutettuja runkosarjapisteitä liigaseurojen henkilöstökuluihin ja kokonaiskuluihin. Kalleimmat pisteet henkilöstökuluihin verrattuna oli TPS:llä ja kokonaiskuluihin verrattuna HIFK:lla.
– Ei ole mikään salaisuus, että monena vuonna HIFK:lla ja TPS:llä on ollut kalleimmat pisteet, Aalto sanoo.
– Jotkut pystyvät operoimaan ja pärjäämään pienemmillä budjeteilla, kuten toissa kauden Pelicans tai Jukurit. Olli Jokinen (päävalmentajana 2021–24) kiistatta onnistui päävalmentajana Jukureissa. Se yllätti monet. Joukkue menestyi paremmin kuin sillä rahamäärällä moni muu.