STT

Vii­me vii­kol­la päät­tyi var­sin unoh­tu­ma­ton ajan­jak­so suo­ma­lai­ses­sa maa­jouk­ku­e­jal­ka­pal­loi­lus­sa, kun mies­ten maa­jouk­ku­een pää­val­men­ta­ja­na pit­kään toi­mi­nut Mark­ku Ka­ner­va sai pot­kut pes­tis­tään. Tors­tai-il­ta­na Ka­ner­va, 60, kom­men­toi läh­tö­pas­se­jaan en­sim­mäis­tä ker­taa jul­ki­ses­ti, ku­vail­len olo­aan "hai­ke­ak­si".

– Tämä on ol­lut hie­noa ai­kaa. Olen etuo­i­keu­tet­tu, et­tä olen saa­nut toi­mia niin pit­kään "Pal­lo­päi­den" yh­tei­sös­sä. Mi­nul­la on hai­ke­at fii­lik­set. Olen op­pi­nut tun­te­maan eri­lai­sia ih­mi­siä, ja tämä työ­yh­tei­sö on mi­nul­le kuin toi­nen per­he – ai­van ku­ten Huuh­ka­jat­kin, Ka­ner­va to­te­si Pal­lo­lii­ton si­vuil­la.

Ka­ner­va joh­dat­ti Huuh­ka­jat his­to­ri­al­li­ses­ti EM-lop­pu­tur­nauk­seen ke­säl­lä 2021. Kaik­ki­aan Ka­ner­va val­men­si A-maa­jouk­ku­et­ta 95 ot­te­lus­sa, jois­ta tuli 38 voit­toa, 40 tap­pi­o­ta ja 17 ta­sa­pe­liä. Lop­pu oli vai­kea: Suo­mi hä­vi­si tänä syk­sy­nä kaik­ki kuu­si ot­te­lu­aan Kan­so­jen lii­gas­sa.

– Suo­men maa­jouk­kue on mer­kin­nyt mi­nul­le ai­na tosi pal­jon. Pe­la­sin ural­la­ni 59 A-maa­ot­te­lua pe­laa­ja­na, ja ta­voit­tee­ni oli, et­tä nii­tä tu­li­si enem­män pää­val­men­ta­ja­na. En re­hel­li­ses­ti us­ko­nut sii­hen, mut­ta se to­teu­tui ja ylit­tyi reip­paas­ti. Olen yl­peä sii­tä, et­tä olen saa­nut ol­la vie­mäs­sä suo­ma­lais­ta jal­ka­pal­loa eteen­päin sekä pe­laa­ja­na et­tä val­men­ta­ja­na, Ka­ner­va sa­noi.

– Tun­nen it­se­ni kii­tol­li­sek­si. Sain viet­tää Huuh­ka­jien kans­sa 14 vuot­ta eri roo­leis­sa. Mi­nua läm­mit­tää se, kuin­ka ih­mi­set yli la­ji­ra­jo­jen ovat re­a­goi­neet pot­kui­hi­ni. Mi­nul­la on ol­lut ai­ka­moi­nen urak­ka vas­tail­la vies­tei­hin. Se ker­too, et­tä ih­mi­set ar­vos­ta­vat sitä, mitä olen saa­nut ai­kaan jouk­ku­een kans­sa.

Ka­ner­va ker­too us­ko­van­sa ja luot­ta­van­sa sii­hen, et­tä "ki­soi­hin men­nään tois­te­kin".

– Kun si­tou­duin (ke­säl­lä) jat­ko­so­pi­muk­seen, täh­täi­mes­säm­me oli­vat MM-kar­sin­nat. Teim­me ko­vas­ti hom­mia uu­den tii­mi­ni kans­sa, mut­ta em­me saa­neet tu­lok­sia. En ole mis­sään ni­mes­sä kat­ke­ra. Toi­von jat­ka­jal­le­ni pal­jon on­nea. Toi­von, et­tä hän hyö­dyn­tää pä­te­vyyt­tä, mitä tii­mis­tä­ni löy­tyy. Us­kon, et­tä heil­lä on pal­jon an­net­ta­vaa.

Omat suun­ni­tel­mat ovat vie­lä au­ki.

– Var­maa on se, et­tä Suo­mi­fu­tis­sy­dä­me­ni syk­kii jat­kos­sa­kin. Tu­len seu­raa­maan ja kan­nus­ta­maan Huuh­ka­jia, Hel­ma­rei­ta ja fut­sal­maa­jouk­ku­ei­ta kat­so­mos­sa. Kat­so­taan, mitä tu­le­vai­suus tuo tul­les­saan. Mi­nul­la on us­koa sii­hen, et­tä mi­nul­la on an­net­ta­vaa val­men­ta­ja­na. Otan pie­nen ai­ka­li­sän ja kat­son, mitä ha­lu­an elä­mäl­tä­ni.