Kuva ja teks­ti: Pau­lii­na Vil­pak­ka

El­li­noo­ra Ha­ku­li­nen oli­si help­po ku­vi­tel­la 80-lu­vul­le Po­ri­roc­kin syn­nyi­nai­kaan. Sar­kas­ti­nen sävy, kilt­ti luon­ne, nah­ka­rot­si, röö­kit lau­kus­sa ja bas­so sy­lis­sä. Ve­tu­ri­tal­lin­ka­dul­la on käyn­nis­sä psy­ke­dee­li­siä tun­nel­mia maa­lai­le­va ja­mit­te­lu. Bän­di­kämp­pä­nä Ha­ku­li­sel­le on lä­hem­mäs vuo­den ver­ran toi­mi­nut Po­rin kau­pun­gin Nuor­ten Bän­di­pa­ja. Bän­di­pa­ja­lai­set ko­koon­tu­vat kol­mes­ti vii­kos­sa ne­li­tun­ti­seen ses­si­oon. Ha­ku­li­sen työ­ko­kei­lu Bän­di­pa­jal­la on jo ker­ran päät­ty­nyt, mut­ta hän haki jat­ko­ai­kaa, kos­ka viih­tyy hy­vin.

– Tääl­lä on tosi kan­nus­ta­va il­ma­pii­ri, hy­viä tyyp­pe­jä ja saa soit­taa, nai­nen tii­vis­tää.

Ko­koon­pa­no­ja­kin bän­di­pa­jal­la on syn­ty­nyt. Ha­ku­li­sen yh­ty­een nimi on soh­va666. Ha­ku­li­nen on bän­din so­lis­ti ja kos­ke­tin­soit­ta­ja. Lau­lu­kie­li on eng­lan­ti. Bii­si­lis­tal­la on goot­ti­rock ja rock co­ve­rei­ta. Yh­tye esiin­tyy en­si kuus­sa Bän­di­pa­jan avoi­mien ovien päi­vä­nä.

Omaa tuo­tan­to­aan Ha­ku­li­nen ei ole vie­lä juu­ri­kaan toi­sil­le esi­tel­lyt, vaik­ka bii­si­ai­hi­oi­ta on ole­mas­sa. Pik­ku­tun­neil­la on tul­lut va­ro­vas­ti ko­keil­tua ke­pil­lä jää­tä ja soi­tet­tua lä­hei­sim­mil­le ka­ve­reil­le joi­tain pät­kiä.

– Eh­kä sitä pel­kää tyr­mäys­tä ja sik­si tu­lee teh­tyä vain it­sek­seen, nai­nen ar­ve­lee.

Ha­ku­li­sen lap­suu­des­sa isä oli ai­na huo­nees­saan te­ke­mäs­sä mu­siik­kia ja ää­nit­tä­mäs­sä. Jout­sen­lau­lun, Rak­kaus on Lu­mi­val­koi­nen ja mo­nia mui­ta suo­mi­rock­hit­te­jä kir­joit­ta­nut Jus­si Ha­ku­li­nen ei ole vie­lä tyt­tä­ren­sä hen­gen­tuo­tok­sia pääs­syt kuu­le­maan, vaik­ka pu­het­ta yh­teis­työs­tä on ol­lut myös bii­sin­te­ko­rin­ta­mal­la.

– Hän ym­mär­tää hy­vin mil­tä tun­tuu, kun ei ole vie­lä val­mis sii­hen, et­tä muut kuu­le­vat bii­siä, nuo­rem­pi Ha­ku­li­nen sa­noo.

Sa­maan hen­gen­ve­toon hän jat­kaa poh­dis­kel­len, et­tä puo­li­val­mis­ta­kin kan­nat­tai­si vä­lil­lä esit­tää toi­sil­le. Se voi aut­taa eteen­päin te­ke­mi­ses­sä. Ty­tär ko­kee, et­tä isäl­le omia bii­se­jä on kui­ten­kin help­po soit­taa sit­ten, kun sen ai­ka on. Sen si­jaan aja­tus oman bii­sin jul­kai­se­mi­ses­ta ja sen aset­ta­mi­ses­ta koko maa­il­man mie­li­pi­teil­le alt­tiik­si tun­tuu vä­hän pe­lot­ta­val­ta. Bii­sin­kir­joit­ta­ja­na hän ko­kee me­lo­di­oi­den tu­le­van hel­pos­ti. Ly­rii­kat sen si­jaan vaa­ti­vat hie­man kai­ve­lua.

– Yleen­sä se me­nee niin et­tä alan soit­taa me­lo­di­aa ja ta­pai­len sii­hen sa­no­ja pääl­le. Jos­sain vai­hees­sa niis­tä voi muo­dos­tua jo­tain mis­sä on jär­keä.

Myös mu­sii­kin tuo­tan­to­puo­li, so­vit­ta­mi­nen, ää­nit­tä­mi­nen ja mik­saa­mi­nen kiin­nos­taa nais­ta ko­vas­ti. Ha­ku­li­sen on help­po kuul­la ko­ko­nai­suuk­sia pääs­sään. Bän­di­pa­jal­la­kin hä­nen on tul­lut tar­tut­tua joka soit­ti­meen pait­si rum­pu­set­tiin. 26-vuo­ti­aal­la on vie­lä kor­ke­a­kou­lu­tut­kin­to hank­ki­mat­ta, ja mu­sii­kin tuot­ta­mi­nen oli­si mie­lui­nen suun­tau­tu­mis­vaih­to­eh­to.

Rock­gee­neis­tään huo­li­mat­ta Ha­ku­li­sen elä­män suu­rin mu­sii­kil­li­nen rak­kaus on vi­hai­nen suo­mi­räp. Ee­vil Stöö, Sai­ras T, BMXT ja Jo­nes­town soi­vat tie­tys­sä elä­män­vai­hees­sa koko ajan kuu­lok­keis­sa.

– Olen ai­na haa­veil­lut räp­tuot­ta­mi­ses­ta, hän pal­jas­taa.

Mie­leen­pai­nu­via keik­ko­ja­kin Ha­ku­li­nen on ko­ke­nut gen­ren pa­ris­sa. Vuon­na 2014 Lah­des­sa Jo­nes­tow­nin kei­kal­la ylei­sö sai pääl­leen nau­dan­ver­ta. Ha­ku­li­sel­la oli yl­lään kel­tai­nen sa­de­tak­ki. Hän ar­ve­lee, et­tä se luul­ta­vas­ti hai­see vie­lä­kin.

Ha­ku­li­nen on vii­me vuo­si­na näh­ty usein la­val­la isän­sä kans­sa. Vii­mek­si hän esiin­tyi Jus­si Ha­ku­li­sen bän­dis­sä Po­ris­pe­res­sä sekä Alas­ton Kau­pun­ki -kon­ser­tis­sa. En­si ke­vää­nä on vuo­ros­sa Vii­mei­nen Va­rie­tee-kier­tue. Isän kei­kat ei­vät vaa­di tree­ni­käm­päl­lä asu­mis­ta.

– Ei nii­tä har­joi­tel­la ol­len­kaan. Meil­lä oli yh­det tree­nit sil­loin kun aloi­tet­tiin 2018 ke­säl­lä. Soi­tet­tiin bii­sien alut ja se kuu­lem­ma riit­ti. Sit­ten men­tiin kei­kal­le. Ne on simp­pe­lei­tä jut­tu­ja kui­ten­kin, vii­tos­soin­tu­ja ja kaik­kea täm­möis­tä.

El­li­noo­ra Ha­ku­li­nen ei koe jää­vän­sä muu­sik­ko­na isän­sä var­joon. Jos hän te­ki­si omaa mu­siik­kia, se oli­si kui­ten­kin jo­tain ai­van muu­ta, kuin Yö. Vaik­ka eri­tyi­ses­ti Va­rie­tee-levy ko­lah­taa hä­neen­kin. Mi­tään tiet­tyä gen­reä Ha­ku­li­nen ei osaa ni­me­tä mu­sii­kil­le, jota ha­lu­aa it­se teh­dä. Hä­neen ko­lah­taa moni, mut­ta ki­vaa oli­si soit­taa esi­mer­kik­si punk­kia. Punk-ido­leik­seen nai­nen ni­me­ää Tam­pe­re SS:n ja Ap­pen­di­xin, jois­ta jäl­kim­mäi­seen kuu­lui ai­koi­naan myös Ol­li Lind­holm.