Lähestyvä syksy tuo budjetit ja säästöt tullessaan
Kesän kääntymisen syksyyn tunnistaa siitä, että eri julkisten organisaatioiden ensi vuoden talousarvioiden rakentaminen alkaa.
Työläintä talouden saaminen tasapainoon on valtiolla, jossa valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) johdolla jatketaan tiukan talouslinjan vetoa. Isot säästötoimet alkavat toivottavasti kääntää kroonisesti velkaantunutta valtiolaivaa.
Valtion säästölistalla on myös yleisradioyhtiö Ylen talouden karsiminen. On selvää, että lähes 600 miljoonan euron vuotuinen rahamäärä on noussut liian korkeaksi ja siitä on karsittava. Vaikka Yle-verolla kerättävää määrää vähennetään, se ei vaikuta suoraan valtiontalouteen. Raha on kuitenkin pois ihmisiltä ja kulutuksesta. Kattavaa ja laadukasta sisältöä on saatava halvemmalla vaikka sitten vähemmän.
Paikallisesti Satakunnan hyvinvointialueen talouden alijäämä ja siihen liittyvä palveluverkon karsiminen täyttävät varmasti taas syksyä ja talvea. Ongelma on vaikea, sillä samaan aikaan soteala kärsii työvoimapulasta ja monessa kohtaa joudutaan turvautumaan kalliisiin vuokratyöratkaisuihin.
Rauman kaupungin talous uhkaa näyttää edelleen alijäämäiseltä. Kuntataloutta vahvistaneet koronavuodet ja hyvinvointialuemuutoksen mukanaan tuomat ylijäämät ovat taakse jäänyttä elämää. Samalla kuin valtio kiristää rahoitustaan, se tarkoittaa kunnille maksettavien valtio-osuuksien leikkauksia. Ne ovat suoraan pois myös Rauman kaupungin tulopohjasta.
Täksi vuodeksi kaupungin budjetti tehtiin noin 9 miljoonaa euroa alijäämäiseksi. Alkuvuonna alkanut talousohjelma talouden tasapainon korjaamiseksi etenee päätöksentekoon loppuvuonna. Tavoitteena on löytää erilaisia toimenpiteitä niin, että alijäämä seuraaville vuosille olisi hallinnassa. Vaikka kaupungilla on kertyneitä ylijäämiä taseessaan, ei usein miljoonien vuotuisia alijäämiä kestä montaa vuotta.
Samu Vahteristo
päätoimittaja