Lehmille syötettävä lisäaine nousi somessa kuumaksi aiheeksi
Aineen on tarkoitus vähentää lehmien ilmastopäästöjä. Somessa ollaan huolissaan sen terveysvaikutuksista.
Samu Vahteristo, UR
Bovaer-niminen rehulisäaine on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa.
Bovaer on kaupallinen nimi tuotteelle, joka sisältää 3-nitroksipropanolia (3-NOP). 3-NOP:ta käytetään vähentämään lehmän pötsin metaanipäästöjä eli piereskelyä ja röyhtäilyä. Metaani on ilmastonmuutoksen kannalta haitallinen kaasu.
Bovaer on EU:n hyväksymä rehulisäaine, joka vähentää lehmien ruoansulatuksessa syntyvän metaanin määrää. Bovaer on ollut käytössä muualla maailmassa yli kaksi vuotta, ja se on hyväksytty 68 maassa.
Luonnonvarakeskus Luken vetämässä tutkimuksessa selvitettiin lisäaineen käyttöönottoa suomalaisilla maitotiloilla. Tutkimushankkeeseen osallistuivat lisäksi Helsingin yliopisto, Valio Oy ja A-Rehu Oy ja se rahoitettiin Maa- ja metsätalousministeriön Hiilestä kiinni -tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta.
Luken tutkimukset osoittavat, että Bovaer vähentää metaanipäästöjä myös Suomessa, vaikka vähennys (n. 20 prosenttia) oli hieman pienempi kuin kansainvälisten tutkimusten perusteella odotettu (n. 30 prosenttia).
Somen keskusteluissa esille nousee pelko siitä, että lisäaine aiheuttaisi mm. kivessyöpää ja että se ärsyttää silmiä ja ihoa.
Luken tutkimuksessa lisäaine on todettu kustannustehokkaaksi ja sillä on vähän haittavaikutuksia. Lisäaine hajoaa lehmän ruoansulatuskanavassa, se ei siirry maitoon tai lihaan, eikä sillä ole todettu olevan haitallisia vaikutuksia lehmien terveyteen.
Suomessa ja EU:ssa saa käyttää eläinten ruokinnassa vain hyväksyttyjä rehun lisäaineita. Jotta rehun lisäaine voi saada hyväksynnän, sen turvallisuus eläimille, ihmisille ja ympäristölle arvioidaan kattavasti.
Luken selvityksen mukaan maitotilayrittäjät suhtautuvat pääosin myönteisesti ilmastotoimiin, mutta he toivovat tukea niiden kustannuksiin. Yrittäjät haluavat itse valita keinot päästöjen vähentämiseen ja odottavat korvausta toteutetuista toimista.
Metaanipäästöjen vähentämisessä on käytetty myös muita keinoja: kotieläintuotantoa on tehostettu eläinjalostuksella sekä ruokintaa ja hoitoa parantamalla. Eniten vähennystä metaanipäästöihin on tullut siitä, että karjan määrä Suomessa on merkittävästi vähentynyt vuosikymmenten aikana.
Satakuntalainen Satamaito tiedottaa, ettei sen maitotiloilla Bovaer lisäainetta käytetä.
– Pyrimme omassa toiminnassamme seuraamaan elintarvikealalle muodostuvia yhteisiä tieteeseen perustuvia mittaustapoja ja hyviä käytäntöjä ilmastonäkökulma huomioiden. Vastuullisesti tuotetun elintarvikkeen matka ravinnoksi on Suomessa tarkkaan valvottua. Nykyisillä sadalla maitotilallamme Bovaer-lisäainetta ei ole käytössä, tiedotteessa sanotaan.
Valio on Bovaer-lisäainetta testannut maitotiloillaan.
– Valiolla on noin 3400 maitotilaa eri puolilla Suomea. Olemme testanneet metaanin tuotantoa vähentävää ruokintaratkaisua, ja käyttökokemukset ovat olleet erittäin hyviä. Ruokintaratkaisu on tällä hetkellä käytössä muutamalla kymmenellä Valion maitotilalla, kertoo Valio tiedotteessaan.
Luomutuotannossa Bovaer-rehunlisän käyttö ei ole sallittua. Luomutuotannossa erilaisten lisäaineiden ja ravintolisien käyttö on hyvin rajoitettua, ja luomussa sallitut aineet on listattu erikseen. Jos aineita ei listalta löydy, ne on kielletty.
– Bovaer-valmistetta käytetään nautojen metaanipäästöjen alentamiseen. Luomutuotannossa sen käyttö ei ole sallittua, eli luomumaitoa voi käyttää huoletta myös tältä osin, sanoo kotieläintuotannon asiantuntija Katarina Rehnström Luomuliitosta.