Ässiäkin aikanaan valmentanut Alpo Suhonen: Leijonien menestys on pitkän kehityksen tulos
Alpo Suhonen näkee suomalaisen jääkiekon huippumenestyksen taustalla pitkän kehityspolun aina yhteiskunnan muuttumisesta lähtien.
Pauli Uusi-Kilponen
– On tultu amatööreistä ja harrastajista ammattilaisiksi. En tarkoita vain pelaajia, vaan koko jääkiekon parissa toimivaa yhteisöä seura- ja liittojohtajista valmentajiin sekä pelaajiin, sanoo Alpo "Ape" Suhonen.
Suomen jääkiekon kehitys kulminoituu vahvasti kaupungistumiseen ja siihen, että palloilulajit ottivat niskalenkin yksilöurheilusta.
– Nykyisin tilanne on se, että jääkiekko saa parhaat urheilulahjakkuudet. Lajissa on imua ylitse muiden. Medianäkyvyys, mahdollisuudet ammattilaisuuteen ja menestyvät esikuvat vetävät lajin pariin, sanoo Suhonen.
Tänä päivänä vanhemmat ovat valmiita panostamaan oman lapsen jääkiekkoharrastukseen tuhansia euroja vuodessa.
Mikään ei kuitenkaan tule itsestään. Vielä 1960-luvulla jalkapallo oli jääkiekkoa suositumpi lajin yleisön keskuudessa. Jääkiekko ajoi asteittain ohi, kun laji muuttui ulkopelistä sisälajiksi. Samalla yleisön ja median kiinnostus kasvoivat.
Hallin sai ensimmäisenä Tampere. Seuraavana oli Helsinki ja kolmantena Rauma. Porissa tekojääradan päälle rakennettiin halli vuonna 1971 eli kolme vuotta naapurikaupunkia myöhemmin.
Nyt jäähalleja on Suomessa 250.
– Samalla kun olosuhteen paranivat, harjoittelun laatu parani ja määrät kasvoivat, Suhonen kertoo ja toteaa, että kaikesta huolimatta 1960-ja 1970-luvuilla jääkiekko oli harrastamista, amatööriurheilua.
Intoa oli enemmän kuin ammattitaitoa. Etenkin seurajohtajat tempaistiin mukaan politiikasta tai liike-elämästä.
– Suomalaisen jääkiekon kehitystä vietiin eteenpäin valmentajien voimin. Kun he reissasivat ulkomailla ja näkivät, miten huippumaissa lajia kokonaisuutena ja pelaamista kehitetään, silmät avautuivat ja vaatimukset paremmasta kasvoivat.
1970-luvulla erityisesti Neuvostoliiton harjoittelumetodit kiinnostivat. Esimerkiksi Rauno Korpi kävi Anatoli Tarasovin läpi kanssa erilaisia valmennusmetodeita. Tarasovilta Korpi oppi monipuolisen, ammattimaisen ja kovan harjoittelun.
Suhosen mukaan tänä päivänä suomalaista jääkiekkoa ohjaa määrätietoinen ja suunnitelmallinen tekeminen. Jo kolmessa ylimmässä ikäluokassa toimivat päätoimiset ammattivalmentajat ja liigajoukkueissa urheilujohtaminen on erotettu toimitusjohtajan kulmahuoneesta lähemmäksi joukkuetta.
Pelaajia taas johtavat koulutetut valmentajakollegiot.
– Kyllä Suomessa tehdään huippuduunia seura- ja maajoukkuetasolla, sanoo Suhonen ja nostaa Jukka Jalosen valmennuksen korokkeelle.
– Jalonen saa pelaajista kaiken mahdollisen irti.
Jalosen pelikirjan ydin on viisikkojen toiminnassa: tiiviys, aktiivisuus, kärsivällisyys ja kiekkokontrolli. Tämä konsepti toi viime vuonna tuiki harvinaisen tuplamestaruuden, MM- ja olympiakullan.
– Olympiavoiton nostan korkealla, koska kisoissa olivat maat lähes parhailla kokoonpanoillaan, kehuu Suhonen.
Hän haluaa olla realisti ja muistuttaa, että esimerkiksi tämän kevään MM-kisat ei ole varsinainen huipputurnaus.
– Yhdysvallat ja Kanada ovat mukana kolmos- tai neloskorin miehillä. Eikä Venäjä ole mukana, eikä toki pitäisikään olla.
Suhonen haluaa korostaa, ettei tämä tosiasia ole mitenkään pois Suomen mahdollisesta menestyksestä.
– Haluan kuitenkin tuoda tilanteeseen vähän suhteellisuudentajua.
Alpo Suhonen oli ensimmäinen päätoiminen ammattivalmentaja leijonamiehistön penkin takana. Hänen edeltäjänsä valmensivat sivutoimisesti.
– Pelaajatkaan eivät ottaneet maajoukkuetehtäviä sillä vakavuudella kuin itse ajattelin. Olisimme jo aiemmin saavuttaneet mitaleita, jos kosteat illat eivät olisi vieneet pelaamisesta tehoa. Etenkin ensimmäisen turvausviikon jälkeen miehet alkoivat olla todella väsyneitä baari-iltojen ja valvomisten jälkeen, hymähtää Suhonen.
Tuosta ajasta ei ole jäljellä kuin muistot. Nyt jokainen joukkueessa haluaa olla huippuvireessä joka ottelussa. Ammattimaisuus ja urheilullisuus ovat tekemisen keskiössä aloituskiekosta päätöspelin loppusummeriin.