Rauman kaupunki näyttävästi mukana salibandyn maaotteluissa
UutisRauma
Rauman kaupunki näkyy näyttävästi Suomen miesten salibandymaajoukkueen pelipaidoissa loppuvuoden ajan. Maajoukkue pelaa Rauman kaupungin logo selässä kaikki loppukauden ottelut alkaen jo tämän viikonlopun kansainvälisestä turnauksesta Sveitsissä. Joulukuussa paidat on käytössä myös MM-kisoissa.
– Tiedossa ei ole, että minkään A-maajoukkueen pelipaidassa olisi ollut minkään kaupungin tai kunnan tunnusta tätä etten, sanoo Salibandyliiton myynti- ja kehitysjohtaja Mikko Aikko.
Näkyvyys liittyy kokonaisuuteen, jossa salibandyn Euro Floorball -turnaus pelataan Raumalla 19.–20. lokakuuta. Yhteistyökumppanuuden arvoksi ilmoitettiin 55 000 euroa.
– Tuki koostuu suoran markkinointituen lisäksi liikuntapaikkojen käytöstä aiheutuvista välillistä kustannuksista, Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela painottaa.
– Karin Kampuksen suhteen olosuhteet rakennetaan meille valmiiksi, mikä on ihan poikkeuksellista. Yhteistyö kaupungin kanssa on ollut todella hyvää, Aikko jatkaa.
Raumalla lokakuussa järjestettävässä EFT-tapahtumassa mukana ovat maailman parhaat salibandymaat Suomi, Ruotsi, Sveitsi ja Tshekki mies- sekä U19-miesten maajoukkueillaan. Lauantain 19.10. tapahtumaillan päätösotteluna nähdään poikkeuksellisesti myös paikallisvääntö Rauman Salban ja Porin Karhujen kesken. Kyse on maan toiseksi korkeimman sarjatason, Inssi-Divarin ottelusta, jossa ratkaistaan Satakunnan herruus.
Tapahtuma huipentuu Kivikylän Areenalla sunnuntaina 20. lokakuuta klo 18 alkavaan Suomen ja Ruotsin miesmaajoukkueiden väliseen otteluun.