Viikonloppuna Raumalla perinteinen purjehduksen avomerikilpailu
Logent Rauma Sea Race saa mukaan Tapio Lehtinen maailmanympäri kiertäneen aluksen
UutisRauma
Logent Rauma Sea Race palaa kilpailukalenteriin usean vuoden tauon jälkeen ensi viikonloppuna. Kyseessä on vaativa avomerikilpailu, jonka kokonaismatka on noin 200 merimailia. Kilpailu käynnistyy Rauman edustan merialueelta ja kääntöpiste on Ruotsin puolella.
Kilpailun pääyhteistyökumppani on Pohjoismaiden johtava logistiikka-alan toimija Logent. Konsernin päätoimipiste sijaitsee Ruotsissa, jossa on myös kilpailun kääntöpiste. Suomen toiminnoilla on juuret syvällä Raumanmeren rannoilla, sillä yhtiö tunnettiin aiemmin nimellä Logistikas.
– Meri on tärkeä osa suomalaisuutta ja etenkin raumalaisuutta, mutta yhtä lailla myös logistiikkaa. Osaaminen, ketteryys ja kyky reagoida nopeasti ovat merkittävässä roolissa niin purjehduksessa kuin logistiikka-alalla. Näin ollen tiivis kumppanuus avomerikilpailun kanssa on meille luontainen valinta. On ilo olla mukana juuri tässä tapahtumassa, Logentin myyntipäällikkö Markus Viitanen kertoo.
Muita tärkeitä yhteistyökumppaneitamme ovat RTK-Palvelu ja Rauman Satama.
Kommodori Susanna Tevä iloitsee raumalaisten yritysten innosta tukea tätä vaativaa avomerikilpailua ja samalla Rauman Purjehdusseuralle tärkeää junioritoimintaa. – On upeaa nähdä paikallisten yritysten panostus purjehdusurheiluun ja raumalaiseen yhteisöllisyyteen. Yhdessä teemme tästä kilpailusta ikimuistoisen, Tevä lupaa.
Kisa käytiin ensimmäistä kertaa vuonna 1975, joten se täyttää kunniakkaat 50 vuotta. Logent Rauma Sea Race järjestetään 6.–8.9.2024 Raumalla. Kilpailu on Selkämeren ainoa Avomeripurjehtijoiden Ranking-kilpailu. Kilpailu on herättänyt kiinnostusta, sillä vastaavia vaativia avomeripurjehduksen kisoja ei Suomessa ole monia. Kilpailun kiinnostavuudesta kertoo sekin, että ensimmäisenä mukaan ilmoittautui Tapio Lehtisen Galiana WithSecure miehistöineen.
Kilpailukeskuksena toimii Rauman Purjehdusseuran tukikohta Kuuskari, joka sijaitsee muutaman kilometrin päässä Rauman keskustasta autotien päässä. Rata on perinteisesti kulkenut Rauman majakan, lähellä Ruotsin rannikkoa sijaitsevan Finngrundetin ja Dittmansgrundin sekä Uudenkaupungin edustan kautta. Reitin pituus on vaihdellut 195 merimailista 220 merimailiin.
Kisaviikonlopun aikana Rauman Purjehdusseura järjestää yleisölle Avointen porttien päivän lauantaina 7.9.2024 klo 11–15 Kuuskarissa. Saaritukikohta ei ole normaalisti avoinna yleisölle.