Alkuviikosta luvassa lämpöä ja loppuviikosta syyssateita
STT
Viikonlopun yöpakkaset ja viileämpi sää olivat vain maistiaista kirpeistä syyspäivistä.
Alkuviikosta lämpenee taas ja Ilmatieteen laitoksen mukaan päivälämpötilat saattavat maan eteläosissa kivuta jopa 20 asteen tienoille.
Vaikka lämpötilat alkuviikosta vielä kipuaisivatkin ylöspäin, on Suomeen kuitenkin saapumassa syksyisiä vesisateita. Keskiviikosta eteenpäin sateita ennustetaan jo koko maahan, perjantaina mahdollisesti hyvin runsastakin vesisadetta.
Viikon päästä odotettavissa olisi mahdollisesti jo uusia yöpakkasia ja muutenkin viileää säätä.
– Sitten on taas syksyisempi, ja se voi kestää jo vähän pidempään. Ei ole enää päivän tai kahden juttu, kertoi päivystävä meteorologi Jari Tuovinen sunnuntaina.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Muoniossa Lapissa mitattiin tämän syyskauden kylmin lukema, –7 astetta. Myös monin paikoin muualla maassa lämpömittarit painuivat pakkaselle tai ainakin nollan tuntumaan.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vastaavanlaiset pakkaslukemat toistuvat kolmen–neljän vuoden välein. Yleensä yöpakkaset tulevat vasta lokakuun puolella.