Itämeren puhdistaminen sinilevästä vaatisi yli 7 000 keräyslaivaa – "Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia"
Marja Tienari / STT
Sinilevän kerääminen Itämeren rehevöitymisen torjuntakeinona ei ole realistista, arvioi Suomen ympäristökeskuksen (Syke) erikoistutkija Seppo Knuuttila.
Knuuttilan mukaan lähes joka kesä laajojen sinilevälauttojen noustessa pintaan Itämerellä tutkijoille esitetään kysymys, että eikö levää voisi kerätä talteen ja siten helpottaa Itämeren rehevöitymistä.
– Silloin kun levää on paljon, niin yleensä se aikaikkuna on optimaalisissa tuuliolosuhteissa kukinnan ollessa pinnassa ehkä noin kaksi viikkoa, Knuuttila arvioi STT:lle.
Jotta sinilevää keräämällä saataisiin riittävä määrä fosforia talteen merestä, tarvittaisiin sen keräämiseen Knuuttilan mukaan valtavan kokoinen laivasto.
– Siihen ei ole mitään realistisia mahdollisuuksia, että saisimme sellaisen laivaston liikkeelle, jotta sinilevää saataisiin merkittäviä määriä kerättyä talteen, Knuuttila sanoo.
Knuuttila ei kuitenkaan suhtaudu kielteisesti teknisiin menetelmiin Itämeren tilan parantamiseksi, vaikka levän kerääminen itsessään ei olisikaan tehokas keino rehevöitymisen vähentämiseen.
– Pikemminkin näen potentiaalin siinä, että levän sisältämistä yhdisteistä voidaan tuotteistaa kaupallisia tuotteita.
Ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.) kommentoi myönteisesti juttua viikonloppuna viestintäpalvelu X:ssä.
– Tällaistakin innovatiivisuutta tarvitsemme, jos haluamme vähentää leviä elinaikanamme! Fosfori kun majailee meressä 50 vuotta sinne kerran päästyään. Ravinteet pitää toki saada myös kiertoon erityisesti suurimpien Varsinais-Suomen jokien valuma-alueilla, Mykkänen kirjoitti.
Kemianteollisuuden startup-yritys Origin by Ocean pyrkii tekemään sinilevästä aurinkosuojavoiteissa käytettävää UV-suojaa.
– Haluamme käyttää levälajeja, esimerkiksi haitallista sinilevää, ja raaka-aineen käytöllä parantaa merien ekosysteemin tilaa ja etenkin sinilevän käytöllä poistaa merestä fosforia. Sinilevän lisäksi käytämme pääraaka-aineena ruskolevää, jonka käytöllä taas poistamme (merestä) etenkin typpeä, Origin by Oceanin operatiivinen johtaja Heikki Heiskanen sanoo STT:lle.
Heiskasen mukaan toiminnassa on monta hyvää puolta.
– Vähennämme Itämeren ravinnekuormaa ja toisaalta kuluttajatuotteiden hiilijalanjälkeä.
Heiskasen mukaan täyden mittakaavan tuotanto tarkoittaisi merkittäviä prosenttiosuuksia Suomen päästövähennystavoitteissa. Hän kuitenkin painottaa, että mikään yksittäinen toimi ei ratkaise koko rehevöitymisongelmaa, vaan pitää yrityksensä toimia muita toimia täydentävinä.
– Tavoitteenamme on, että viiden vuoden päästä voisimme käyttää jopa 600 kuiva-ainetonnia sinilevää vuodessa. Startupilla pitää olla kunnianhimoiset aikataulut, Heiskanen sanoo.
Kuluneen kesän kukinnat ja tuuliolosuhteet ovat Heiskasen mukaan olleet varsin idyllisiä sinilevän keruuseen, mikä ei kerro hyvää Itämeren tilasta.
– Elokuuhan on sitten se otollisin sinileväaika, niin silloin vietämme eniten päiviä vesillä.
Pilottihankkeen tavoite teknologian testaamisesta on toteutunut. Vielä halutaan varmistusta sille, että juuri sinilevän keruutoiminta on kestävää sekä taloudellisesti että ekologisesti.
Knuuttila laski kollegoidensa kanssa muutamia vuosia sitten, että jos kaikki Itämeren pääaltaan ja Suomenlahden noin kymmenen metrin paksuisessa pintakerroksessa oleva sinilevä nousisi kukinnan ollessa huipussaan pintaan, levää olisi arviolta 400 000 tonnia.
– Se ei ole kuulosta aivan valtaisalta määrältä, jos sitä vertaa siihen, että joka päivä Suomenlahdella kulkee useita tankkereita, jotka kuljettavat 100 000 tonnin raakaöljylastia. Levän mukana tulee kuitenkin moninkertainen määrä vettä. Tilavuutta tarvitaan siis paljon enemmän kuin itse levän määrä.
Sellaisia tyyniä päiviä, jolloin levämassa on pinnassa ja sen kerääminen onnistuisi, on Knuuttilan mukaan rajallinen määrä.
– Suotuisassa tilanteessa ehkä parisen viikkoa.
Itämeren pääaltaassa ja Suomenlahdella voi Knuuttilan mukaan pahimmillaan esiintyä sinilevän pintakukintoja noin 200 000 neliökilometrin kokoisella alueella. Se vastaa noin puolta koko Itämeren pinta-alasta.
– Jos ajatellaan, että keräysalukset kulkisivat rinta rinnan 300 kilometrin levyisellä Itämeren pääaltaalla ja kukin alus pystyisi keräämään levää 40 metrin kaistalta, tarvittaisiin keräysaluksia 7 500 kappaletta. Jos ne kulkisivat kolmen solmun nopeudella, keräyksen voisi saada valmiiksi sadassa tunnissa, Knuuttila arvioi.
Tässä ei kuitenkaan oteta huomioon, kuinka monta kertaa ja minne keräysrummut tyhjennettäisiin.
– Todellinen keräämiseen kuluva aika olisi moninkertainen tuohon teoreettiseen noin neljään vuorokauteen verrattuna.
Knuuttila vertaa keräyspotentiaalia myös siihen, miten Suomen öljyntorjunta-alusten on arvioitu suoriutuvan öljyn keräämisestä meren pinnalta.
– Sehän on periaatteessa analogista levän keräämisen kanssa. Sykessä laskettiin vuonna 2007, että silloiset 15 torjunta-alusta pystyisivät keräämään öljyä 18 neliökilometrin alalta vuorokaudessa. Itämeren pääaltaan pinta-ala on 180 000 neliökilometriä.
Koko Itämeren vesimassan fosforivarasto on tällä hetkellä Knuuttilan mukaan 600 000 tonnia.
– Laskimme Sykessä, että yksi kilogramma fosforia kasvattaa sinilevää noin 400 kiloa märkäpainona. Meressä olevan 400 000 tonnin levämassan kasvattamiseen on siis kulunut runsas 1 000 tonnia fosforia.
Fosforivaraston tyhjentämiseen kuluisi siten Knuuttilan mukaan sinilevää keräämällä jopa 600 vuotta. Tämäkin olisi mahdollista vain silloin, jos koko sinilevän kukinnan huippuvaiheessa meren pinnalla kelluva levä saataisiin kerättyä talteen.
– Ravinnekuormituksen vähentämisen ohella myös teknisiä menetelmiä Itämeren toipumisen nopeuttamiseksi on aivan tervetullutta pohtia, Knuuttila huomauttaa.
Hän kuitenkin uskoo, että levän keräämistä lupaavammat rehevöitymisen torjuntaratkaisut saattaisivat löytyä fosforin kemiallisesta sitomisesta meren pohjasedimenttiin.
Pidä saaristo siistinä -yhdistyksen varainhankintapäällikkö Anne Ala-Pöllänen uskoo, että vesistöjen rehevöitymisen estämisessä asennekasvatus on yleensä kaikkein olennaisin tekijä. Vesistöön ei pidä laittaa mitään, mikä ei sinne kuulu.
– Jokaisen on hyvä muistaa, että mereen ei mennä huuhtomaan aurinkovoiteita ja shampoita. Moni unohtaa sen näin kesäaikaan, että kaikki tällainen rehevöittää vesistöjä, Ala-Pöllänen sanoo STT:lle.
Järjestö pyrkii viestimään, että poliittisten päätöksentekijöiden ohella vastuu vesistöjen tilasta on myös yksityishenkilöillä.
– Minusta syyllisten etsimistä tärkeämpää on se, että kohdistetaan katse itseen ja mietitään, miten minä voin toimia tämän vesistön parhaaksi.
Ala-Pölläsen mukaan moni tekee vesistöille haitallisia toimia tahtomattaan. Hyvä esimerkki on se, että moni ei tiedä, että hulevesikaivoista alas menevät roskat päätyvät vesistöihin.
– Monet luulevat, että katukaivojen ja vesistöjen välissä on veden puhdistamo, mutta se ei useimmiten pidä paikkaansa. Katukaivoista päätyvät roskat menevät suodattamatta vesistöön.
Pidä saaristo siistinä -yhdistys perustettiin vuonna 1969, kun Ala-Pölläsen mukaan saariston ihmiset huolestuivat vedessä lilluvasta roskasta ja ryhtyivät järjestämään roskien keräystä. Vaikka Itämeren rehevöityminen on pahentunut, niin yleisen roskaantumisen osalta tilanne on järjestön perustamisen alkuajoista ehdottomasti parantunut.
– Toivoa on, ja olemme menossa parempaan suuntaan, Ala-Pöllänen sanoo.
