San­na Ran­ta­nen

Dii­li-to­si­te­le­vi­sio-oh­jel­man ku­vauk­set ovat juu­ri päät­ty­neet. Lau­ri Saa­ri­leh­to on työs­ken­nel­lyt ku­vauk­sis­sa tuo­tan­non oma­na toi­mit­ta­ja­na.

Kun oh­jel­man osal­lis­tu­jat pu­hu­vat suo­raan ka­me­ral­le, ovat he Saa­ri­leh­don haas­tat­te­lus­sa.

Tuol­loin Saa­ri­leh­toa ei ruu­dus­sa näy ei­kä kuu­lu, lop­pu­teks­teis­sä vi­lah­ta­vaa ni­meä lu­kuu­not­ta­mat­ta.

Toi­sin on Vain elä­mää -suo­sik­ki­oh­jel­mas­sa. Sii­nä Voi­ce Ove­ri­na työs­ken­te­le­vän Saa­ri­leh­don ää­ni kul­jet­taa ker­to­ja­na jak­so­ja eteen­päin.

Sa­dat tu­han­net kat­so­jat ovat Saa­ri­leh­don työn­jäl­jen pau­lois­sa mil­loin Maa­jus­sil­le mor­si­an tai Remp­pa vai muut­to Suo­mi -oh­jel­miin up­pou­tu­es­saan, mil­loin seu­ra­tes­saan Jus­si- tai Kul­tai­nen Ven­la -pal­kin­to­jen­ja­ko­gaa­lo­ja te­le­vi­si­os­ta.

Te­le­vi­si­o­töi­hin Saa­ri­leh­to on pää­ty­nyt ra­di­os­ta.

Esi­mer­kik­si NRJ:ltä, Ra­dio No­vas­ta, The Voi­ces­ta ja Ra­dio Aal­los­ta tun­net­tu Saa­ri­leh­to in­nos­tui ra­di­o­työs­tä pää­hän­pis­tos­ta.

Nuo­ri­mies kat­soi pu­he­lin­lu­et­te­los­ta osoit­teen ja mars­si muu­an toi­mi­tuk­seen.

– Me­nin sin­ne ja sa­noin, et­tä ha­lu­ai­sin ihan mitä ta­han­sa töi­tä, muis­te­lee Saa­ri­leh­to.

– Mi­nul­ta ky­syt­tiin, pys­tyn­kö te­ke­mään ää­ni­näyt­teen. Sa­noin, et­tä joo­joo. Läh­din pois miet­tien, mikä sem­moi­nen on. Ei ol­lut aa­vis­tus­ta­kaan.

Muu­ta­man mut­kan ja sat­tu­man kaut­ta ää­ni­näyt­tei­den te­ke­mi­nen on­nis­tui ja ne toi­vat töi­tä. Osaa­mis­taan Saa­ri­leh­to vah­vis­ti oma­toi­mi­ses­ti asi­oi­ta sel­vit­tä­mäl­lä.

Al­kun­sa tie ra­dio- ja te­le­vi­si­o­toi­mit­ta­jak­si sai lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­si­na Rau­mal­la. Jo tuol­loin Saa­ri­leh­to up­pou­tui in­nos­tuk­siin­sa, sel­vit­ti ja ky­se­li roh­ke­as­ti.

– Olen kiin­nos­tu­nut rau­ta­teis­tä. Kä­vin ko­put­te­le­mas­sa ve­tu­rei­den oviin ja pyy­sin ve­tu­rin­kul­jet­ta­jil­ta pääs­tä kyy­tiin. Sit­ten ky­se­lin kaik­kea mah­dol­lis­ta, Saa­ri­leh­to ker­too.

– Tie­sit­kö, et­tä ai­koi­naan Rau­mal­la oli oma rata? Kun se myy­tiin val­ti­ol­le, kau­pas­ta saa­duil­la ra­hoil­la ra­ken­net­tiin Otan kou­lu, jota minä olen saa­nut käy­dä.

Saa­ri­leh­to ko­kee sa­mal­la kes­kus­te­lu- ja ky­se­ly­tak­tii­kal­la Rau­mal­la sol­mit­tu­jen ys­tä­vyyk­sien­kin luo­neen tie­tä toi­mit­ta­juu­teen.

– Olen koko ikä­ni lör­pö­tel­lyt ih­mis­ten kans­sa. Olen toi­mit­ta­ja, kos­ka olen niin kova ky­se­le­mään.

Rau­ma­lai­set ys­tä­vät vi­lah­ta­vat Saa­ri­leh­don pu­heis­sa ja elä­mäs­sä edel­leen.

Sil­loin jo hel­sin­ki­läis­ty­nyt pu­heen­par­si muut­tuu hel­pos­ti rau­ma­lai­sek­si.

Te­le­vi­si­os­sa ää­ni­am­mat­ti­lai­nen ei puhu Rau­man gi­äl­tä – ai­na­kaan tar­koi­tuk­sel­la.

– Ker­ran keit­ti­ös­sä ruo­kaa lait­ta­es­sa­ni kuun­te­lin te­le­vi­si­o­ta ja ajat­te­lin, et­tä on­pa Uu­des­ta­kau­pun­gis­ta läh­töi­sin ole­van Sami Ku­ro­sen pu­hees­sa rau­ma­lai­nen klan­gi, Saa­ri­leh­to muis­te­lee.

– Mut­ta te­le­vi­sio-oh­jel­ma oli­kin ko­ka­tes­sa­ni vaih­tu­nut. Ei se ol­lut­kaan Sami, joka siel­lä pu­hui, vaan minä it­se.

Saa­ri­leh­to on oi­va esi­merk­ki sii­tä, mi­ten mies voi läh­teä Rau­mal­ta, mut­ta Rau­ma ei mie­hes­tä.

– Ker­ran mi­nut esi­tel­tiin Mas­terc­he­fin ku­vauk­sis­sa po­ri­lai­se­na. Ei nau­rat­ta­nut yh­tään. On asi­oi­ta, jois­ta ei vit­sail­la, Saa­ri­leh­to nau­rah­taa.

– Vaik­ka ko­ti­ni on ai­na vah­vem­min Hel­sin­gis­sä, niin sa­maan ai­kaan olen koko ajan rau­ma­lai­sem­pi.

Pe­ri­rau­ma­lais­ta Saa­ri­leh­dos­sa on me­rel­li­nen mie­len­mai­se­ma, jota ei hä­nen mu­kaan­sa mo­nes­sa pai­kas­sa ta­voi­te­ta.

– Jär­vi ei ole ol­len­kaan sama asia. Us­kon myös, et­tä Suo­mes­sa on vain kol­me kau­pun­kia, mis­sä oi­ke­as­ti ym­mär­re­tään meri: Rau­ma, Kot­ka ja Maa­ri­an­ha­mi­na, hän poh­tii.

– Ero on aja­tus­maa­il­mas­sa. Kaik­ki Otan kou­lun luok­ka­ka­ve­ri­ni tie­tä­vät, et­tä opet­ta­jam­me paa­tin nimi oli Vas­tus. Voi­sin väit­tää, et­tei Hel­sin­gin ala­kou­luis­sa tie­de­tä täl­lai­sia.

Dii­lin ku­vaus­ten pää­tyt­tyä Saa­ri­leh­to on to­teut­ta­nut kak­si suun­ni­tel­maa: mat­kus­ta­nut Tuk­hol­maan rul­la­lau­tai­le­maan ja saa­pu­nut pyö­räh­tä­mään Rau­mal­la.

– Tyk­kään käy­dä Tuk­hol­mas­sa skeit­taa­mas­sa. Aa­mul­la lai­vas­ta kau­pun­gin skeit­ti­puis­toi­hin ja il­ta­lai­val­la ta­kai­sin, ker­too Saa­ri­leh­to ir­ti­ot­to­reis­suis­taan.

Tuk­hol­maan on tär­ke­ää mat­kus­taa lai­val­la. Me­ri­mat­ka on Saa­ri­leh­dol­le vä­hin­tään yh­tä tär­keä kuin mää­rän­pää.

– Meri on rau­hoit­ta­va ele­ment­ti. Kun elä­mäs­sä on haas­ta­via het­kiä ja läh­tee me­rel­le, niin tu­lee pers­pek­tii­viä, hän miet­tii.

– Maa­il­mas­sa asi­at muut­tu­vat, mut­ta Tuk­hol­man saa­ris­to ei. Sii­nä on jo­tain tur­val­lis­ta.

Tuk­hol­mas­sa kään­ty­mi­sen jäl­keen Kon­ti­on kah­vi­lan mun­kit hou­kut­te­li­vat Saa­ri­leh­don Van­haan Rau­maan, joka tar­jo­aa pal­jon sa­maa tur­val­lis­ta py­sy­vyyt­tä ja nos­tal­gi­aa.

Tääl­lä ku­kaan ei tun­nis­ta tut­tua ään­tä te­le­vi­si­os­ta.

– Vain har­voin on joku tun­nis­ta­nut, ker­too Saa­ri­leh­to.

– Ka­me­ran eteen en kai­paa. Kun nyt läh­den ta­kai­sin Hel­sin­kiin, tun­tuu hy­väl­tä, et­tä saan kat­soa lin­ja-au­ton ik­ku­nas­ta mai­se­mia ole­mat­ta ku­kaan mis­sään.