Miten löytää innostus liikuntaan
Hannu Kuikkaniemi järjesti Uotilanrinteessä vähän hullujakin juttuja.
Samu Vahteristo, UR
– Koulun ja opetuksen vakiokaavaa pitää yrittää venyttää niin, että pystyy kokeilemaan jotakin muutakin säännöistä huolimatta, sanoo entinen Uotilanrinteen liikunnanopettaja Hannu Kuikkaniemi.
Kuikkaniemi jätti silloisille yläasteen ja lukion pojille lähtemättömän muiston, sillä erilaisia liikuntatuntien ulkopuolisia tapahtumia ja tempauksia oli paljon.
– Se Rauman-reissu oli aikamoinen muutos meikäläisen elämänkaareen. Olin valmistunut liikunnanopettajaksi, mutta ollut sen jälkeen vain jalkapallovalmentajana. Rovaniemellä valmensin RoPSin ensin liigaan ja seuraavalla kaudella takaisin divariin, Kuikkaniemi muistelee.
Raumalla auki ollut opettajan paikka kiinnosti, koska Kuikkaniemen äidin sisarukset olivat tulleet evakkoon Raumalla ja paikkakunta oli tullut tutuksi lapsena.
– Se oli ensimmäinen liikunnanopettajan paikka minulla ja hyvä paikka olikin. Yläasteen rehtori Väinö Saarinen ja lukion rehtori Anssi Kuusela eivät laittaneet hanttiin jos jotakin rupesi värkkäämään, Kuikkaniemi virnuilee.
Ja paljon ehti tapahtua seitsemän vuoden aikana syksystä 1982. Rovaniemen Palloseuran verkkareissa kulkenut nuori opettaja sai nopeasti lempinimen ”Ropsi”, joka sitten muuttui ”Kuikkikseksi” samaa tahtia kun verkkarit jäivät pois.
Silloisen uutuuslajin sählyn kerhot alkoivat pyöriä maanantai- ja keskiviikkoiltaisin ensin yläasteen vuorolla ja perään lukion vuorolla. Senaikaiset välineet saivat yleensä tuunausta, mailojen varsien sisään puinen harjanvarsi ja turhan kevyt pallo sullottiin täyteen käsipaperia.
Kuikkaniemelle rakas laji oli alppihiihto ja innostus siihen tarttui myös uotilalaisiin. Iltaisin järjestettiin bussimatkoja Ellivuoreen ja yläasteen leirikouluja pidettiin Lapissa Saariselällä.
– Olin monena keväänä monta viikkoa Saariselällä vetäjänä ja aina uusi luokka tuli leirikouluun, Kuikkaniemi muistelee.
Lasketteluinnostus tarttui nopeasti ja pian tähtäin oli järjestää matka Itävaltaan. Sitä varten kerättiin rahaa mm. 24 tunnin luistelutapahtumalla.
– Siinä taisi olla nelisenkymmentä oppilasta, jotka oli tosi aktiivisesti mukana järjestämässä talkoita ja muuta. Matka Itävallan St. Antoniin tehtiin bussilla, menomatka kesti melkein kaksi vuorokautta, Kuikkaniemi nauraa.
Erilaista oli myös syksyisin pidetty abivaellus, jossa ryhmissä käveltiin Lapista takaisin Uotilaan eri reittejä.
– Abivaellus syntyi, kun kaikki liikuntatunnit ei mahtuneet lukujärjestykseen ja sillä saatiin kurssi täyteen. Mukaan tuli kyllä aina innokkaita ylimääräisiä kurssista huolimatta.
Ajan henki oli, että yhteisiä matkoja varten kerättiin rahaa erilaisin keinoin.
– Lukiossa oli silloin kioski, jota oppilaat alkoivat pyörittää. Koistisen Eki oli ainakin mukana. Mentiin tukkuun ja ostettiin kahdella tuhannella tavaraa, näin saatiin homma alkuun.
Kuikkaniemi näkee erilaisten tempausten järjestämisen tärkeänä erityisesti sellaisille oppilaille, joilla muuten on vaikeuksia motivoutua koulunkäyntiin. Palautteet entisiltä oppilailta jäävät mieleen.
– Yksi oppilas kertoi, että hänellä oli yläkoulussa ollut niin vaikea elämää, että ilman ylimääräisiä talkoita ja hommia hän ei olisi käynyt koulua lainkaan.
Kuikkaniemi alkoikin keskittyä yläkoulussa siihen, miten löytäisi muuten liikuntaa vierastaville sellaisen lajin, jossa viihtyisi ja saisi jotakin liikunnallista elämään.
– Muistan Uotilasta yhden kaverin, jonka kanssa oli aina taistelua liikuntatunneilla. Kun kunto loppui niin meni hermot. Hän sitten valmistui ylioppilaaksi ja kävin häntä onnittelemassa. Hän sanoi, että sinä olit kyllä erikoinen opettaja, vähän niinkuin ihminen, Kuikkaniemi muistaa.
Raumalta Kuikkaniemi siirtyi Vuokattiin liikunnanopettajaksi ja apulaisrehtoriksi. Lajeina olivat hiihto ja alppihiihto, kesällä tenniskurssit täyttivät kalenterin.
– Se oli aika raskas pätkä, kesälauantaisin aamupäivällä startattiin uusi ryhmä viikon tenniskurssille ja iltapäivällä hyvästeltiin edellinen.
Vuokatissa oli myös golfkenttä ja Kuikkaniemi innostui lajista.
– Siellä oli vierailevia opettajie vetämässä kursseja ja kävin seitsemän peruskurssia että sain selvää miten lajia opetetaan. Siitä laji vei mukanaan ja olin nuorten maajoukkueen kaptenina pari kautta.
Vuokatin jälkeen matka jatkui nykyisen avovaimon perässä Hyvinkäälle liikunnanopettajaksi vuonna 1992. Pesti kesti kevääseen 2014, jolloin hän jäi eläkkeelle.
Golf oli vahvasti kuvioissa kahden pojan kautta.
– Se oli mun laji, pelattiin tosi paljon ja pojat alkoi myös hyvissä ajoin pelata.
Myös alppihiihto on edelleen sydäntä lähellä. Hän on käynyt kuuluttamassa alppihiihtokisoissa ja kirjoittanut myös satoja lehtijuttuja mm. Hyvinkään Aamupostiin ja Lapin Kansaan aiheesta. Jokavuotiseen ohjelmaan kuuluu Levin maailmancup.
– Taas on liput varattu Leville.
