Raumaplus: ”Tavoittelemanne henkilö on tapettu”
Raumalaislähtöinen kirjailija Jukka-Pekka Palviainen teki uuden aluevaltauksen. Hänen kymmenes aikuisten kirjansa on dekkari. Raumalle sijoittuvan rikostarinan nimi on raflaava: Tavoittelemanne henkilö on tapettu.
– Se on romaani, jossa on rikostarina. Pelkäsin, etten osaa kirjoittaa dekkaria. Koville jouduinkin kustannustoimittajan kanssa ja tein kesällä pitkää päivää kirjan kanssa, paljastaa Palviainen Raumaplus-haastattelussa.
Ilmeisesti Palviainen onnistui, sillä toinen dekkari samalle kustantajalle on jo pitkällä.
Tämä vuosi on Palviaisen uran tuotteliain. Ennen syksyn dekkaria häneltä on tullut markkinoille neljä lasten- ja nuortenkirjaa. Niistä Palviainen parhaiten tunnetaankin.
Nuortenkirjoissa Palviainen, 57, ammentaa kokemuksia omasta nuoruudestaan. Eikö haittaa, että siitä on pitkä aika ja maailma oli kovin erilainen?
– Härpäkkeet vaihtuvat, mutta edelleen nuoret rakastuvat, pettyvät, ovat epävarmoja ja pitävät hauskaa, vastaa Palviainen.
Hän on ollut päätoiminen kirjailija jo kaksikymmentä vuotta. Koulutukseltaan Palviainen on lastentarhanopettaja.
– Pitää varoa, ettei mene liikaa kasvattamisen puolelle. Siitä nuoret eivät pidä, sanoo Palviainen.
Pitkään Sastamalassa asuneelle Palviaiselle Rauma on pysynyt rakkaana. Hän hankki kakkosasunnon Vanhan Rauman kupeesta. Miehen haaveena on muuttaa kokonaan Raumalle, kun vaimo aikanaan jää eläkkeelle.
Risto Leinon ja Janne Rantasen isännöimät Raumaplus-haastattelut löydät Spotify-palvelusta. Kuunneltavissa on 41 jaksoa.