Vanhasta Raumasta ei saa tehdä ulkomuseota
Vanhan Rauma on UNESCOn maailmanperintökohde, ja sen mukaisesti tulisi myös alueen kaavoitus toteutua, jotta historialliset arvot sekä ainutlaatuinen puuarkkitehtuuri säilyvät.
Vanha Rauma on kuitenkin myös elävä osa kaupungin keskustaa, jossa on paljon yritystoimintaa, liikehuoneistoja ja yksityisiä asuntoja.
Jotta kiinteistö olisivat jatkossakin sellaisia, että niitä kannattaa ylläpitää ja vaalia, pitää kiinteistöjen omistuksen arvoa säilyä. Alueen asemakaavan valmistelu aiheutti kuitenkin heti suurta huolta omistajissa siitä, ettei näin kävisi. Liian tiukat ja yksityiskohtaiset erityismääräykset kieltävät esimerkiksi rakennusten ulkoiset kukkalaitteet ja ulkoseiniin tai portteihin kiinnitettävät koristeet.
Kokonaan oma lukunsa ovat kaavan laajentaminen sisätiloja koskevaksi. Kiinteistöjen omistajien käsityksen mukaan vain kokonaisina säilyneet sisätilat ja arvokkaat yksityiskohdat kuuluisivat suojelun piiriin ja painopiste olisi julkisissa rakennuksissa.
Erityismääräyksiä on kaikkiaan 250 liuskaa. Hyvä kysymys on: kuka näiden määräysten toteutumista valvoo?
Kiinteistöjen omistajien vahva pelko on, että suojelu ulotetaan myös yksityisten rakennusten sisätiloihin.
Paljon kertoo Vanha Rauman yhdistyksen veteraaneille tehty kysely. Yksikään ei halunnut omia sisätiloja suojeltavan.
Lain mukaan kaavan määräykset, jotka eivät ole maanomistajalle kohtuullisia, voivat antaa omistajille oikeuden korvaukseen. Riita-asia ratkaistaan leivättömän pöydän ääressä.
Viime kädessä Vanhan Rauman elinvoiman ja kiinteistöjen arvon säilyminen riippuvat siitä, miten omistajat kaavauudistuksen kokevat.
On turha kaupungintalolta vakuuttaa, että kaava on hyvä ja säilyttää alueen ja rakennusten arvon, jos kiinteistöjen omistajat eivät siihen itse usko.
Kiinteistöjä tulee myyntiin, into rakennusten kunnostamiseen ja ylläpitoon laskee, kun uhratut eurot eivät näy enää kiinteistön arvossa.
Maailmanperintökohteen vaaliminen on tärkeää, mutta samalla pitää tasapainoilla sen kanssa, että kiinteistöjen omistajien usko omistusten järkevyyteen säilyy ja luottamus määräysten kohtuullisuuteen ja niiden valvontaan vahvistuu.
Pauli Uusi-Kilponen