”Valtion rooli kasvanut liikaa”
Raumalaislähtöinen taloustoimittaja Olli Herrala haluaisi lisätä yksilön vastuuta.
Marko Leppänen
Kauppalehden toimittaja Olli Herrala maksaa kahvinsa käteisellä ja kantaa mukanaan paperista iltapäivälehteä. Päällään hänellä on vuonna 1980 toimintansa lopettaneen NHL-joukkue Atlanta Flamesin t-paita.
On selvä, että nyt ollaan tekemisissä vanhan koulukunnan jermun kanssa.
– Käteisen käyttäminen on hyvä varainhallintakeino, Herrala virnistää.
Herrala pyörittelee päätään lehden otsikolle, joka kertoo arvonlisäveron korotuksesta. Siihen on totuttu Suomessa – veroa veron perään.
Kokeneella taloustoimittajalla olisi parempi keino valtiontalouden elvytykseen.
– Jos yksilön vastuuta lisätään ja valtion roolia pienennetään, ei veroja tarvitsisi korottaa enää ja ottaa lisää velkaa.
Herrala kritisoi vahvasti suomalaista ajattelutapaa, jossa yhteiskunta turvaa palveluiden rahoittamisen, oli hintalappu mikä tahansa.
– Sotenkin ongelmat olisi helppo ratkaista, jos hyväksyttäisiin se, että valtion rahojen loppuessa käyttäjä maksaa.
Herrala tähdentää, että yhteiskunnan on huolehdittava kaikkein hädänalaisimmista, ei niistä, jotka pystyisivät ”seisomaan omilla jaloillaan”.
– Laajalla sosiaaliturvalla tarkoitetaan ihan hyvää, mutta kun rahaa annetaan ilman vastinetta, sitä halutaan vain lisää. Olen ehkä vanhoillinen, mutta uskon siihen, että työ synnyttää hyvää oloa ja innostusta, ei valtion jakama raha.
Erityisesti Herralaa kismittää ylitsevuotava subventointi, tukien jakaminen ihmisille, jotka eivät niitä edes tarvitsisi.
– Olen hyvätuloinen, mutta saan silti lapsilisää. Eihän siinä ole mitään järkeä.
Herrala kehuu 1990-luvun alun laman ajan suomalaispoliitikkoja, joilla oli riittävästi pokkaa purkaa ylisuuria rakenteita ja mitoittaa menoja tulojen mukaan. Nykyinen oikeistohallitus ei ole häneen mukaansa pystynyt samaan.
– Ja kun seuraavaksi Suomeen tulee vasemmistohallitus, tilanne vain heikkenee.
Suomen talous ei ole kasvanut 16 vuoteen, valtionvelka sen sijaan paljonkin. Konkursseja tulee ennätystahtiin, työttömyys kasvaa ja väestö vanhenee. Herralan mielestä viimeistään nyt pitäisi tunnustaa, että hyvinvointivaltion systeemi on rikki.
Tuloerojen päivittely pitäisi hänen mielestään lopettaa välittömästi.
– Suomessa on käytännössä läntisen maailman pienimmät tuloerot. Se keskustelu on vain kateuden lietsomista. Eräs omaisuudenhoitaja sanoi, että Suomessa on aidosti rikkaita niin vähän, että ne mahtuisivat kahteen Paunun bussiin.
Mikä on taloustoimittajien rooli keskustelunherättäjänä? Herralan mukaan hänen ammattikuntansa edustajat ovat selviytyneet hyvin, vaikka kriittisempiäkin äänenpainoja voisi olla mukana.
Esimerkkinä hän nostaa niin sanotun kolmannen sektorin.
– Järjestöiltä pitääkin ottaa tukia pois. Miksi meidän pitäisi rahoittaa jotain poliittisessa suojatyöpaikassa olevia?