Viitala: Koulutustason nosto ei saa heikentää ammatillista koulutusta
Satakunnan ammattikorkeakoulun tohtorikoulutus yhteistyössä Åbo Akademin kanssa on hieno askel maakunnan koulutustason nostamiseksi. Korkeakoulutuksen vahvistaminen ei kuitenkaan saa tapahtua ammatillisen koulutuksen kustannuksella.
Koulutuspolitiikassa on tärkeää huomioida myös vientivetoisten yritysten tarpeet. Elinkeinoelämän osaajatarpeesta noin puolet on ammatillisia ja puolet korkeakoulutettuja, kuten Kauppakamarien viimevuotisesta osaajakyselystä selviää. On myös varmistettava, että ammatillisesta koulutuksesta valmistuneilla on mahdollisuus jatkaa korkeakouluopintoihin. Jo nyt merkittävä osa ammattikorkeakoulupaikan vastaanottaneista on ammatillisen koulutuksen taustalla. Osaamisvaatimusten muuttuessa työikäiset päivittävät osaamistaan ammatillisen koulutuksen tutkinnoilla tai tutkinnon osilla. Uudelleenkouluttaminen on monille välttämätöntä, jotta he pysyvät työelämässä mukana.
Hallituksen tekemä 120 miljoonan euron leikkaus ammatillisesta koulutuksesta on tarkoitus kohdistaa aikuiskoulutukseen, mutta sen vaikutuksia on lähes mahdoton rajoittaa vain aikuisiin. Jo aiemmin hallitus lakkautti aikuiskoulutustuen. Hallitus ei tunnu näkevän ammatillisen- ja aikuiskoulutuksen arvoa ja unohtaa sen merkityksen turvallisuuden ja huoltovarmuuden kannalta merkittäville aloille. Merenkulku on tästä hyvä esimerkki, sillä se on Suomen elinehto. Suomi on käytännössä saarivaltio, ja toimivat merikuljetukset ovat keskeinen tekijä viennin, tuonnin ja kokonaisturvallisuuden kannalta.
Raumalla WinNovassa voi opiskella merenkulun perustutkinnon. Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ovat osuneet myös WinNovaan. Aloituspaikkoja on jouduttu vähentämään, eikä kaikkia tutkinnon osia voida enää järjestää yhtä joustavasti kuin ennen. Kasvanut riippuvuutemme merenkulusta ja viimeaikaiset tapahtumat Itämerellä korostavat merenkulun osaajien tarvetta. Hallituksen leikkaukset uhkaavat tämän tärkeän alan työvoiman saatavuutta. Huoltovarmuutemme kannalta on keskeistä, että meillä on riittävästi merenkulun osaamista kotimaassa vastaamaan tarpeisiimme myös poikkeustilanteissa.
Juha Viitala
Raumalainen kansanedustaja (sd.)