Eagle S -öljytankkeri on poistunut Suomen aluevesiltä – miehistön asianajaja: Laivan upseerit yhä matkustuskiellossa
Simu Perälä, Susanna Bono / STT
Suomenlahden kaapelirikkoihin yhdistetty Eagle S -öljytankkeri on saatettu kansainvälisille vesille ja siten Suomen poliisin johtama operaatio on päättynyt, poliisi kertoi sunnuntaina iltapäivällä.
Keskusrikospoliisi (KRP) tiedotti aiemmin, että tankkerin takavarikko oli purettu perjantaina. Laivan poistumiselle Suomen aluevesiltä ei poliisin mukaan ollut enää estettä.
Suomenlahden merivartioston apulaiskomentaja Ilja Iljin kertoi STT:lle aluksen lähteneen liikkeelle Porvoosta sunnuntaina aamuyhdeksän jälkeen.
Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva saattoi aluksen Suomen talousvyöhykkeen ulkopuolelle.
Marinetraffic-palvelun mukaan tankkerin määränpää on Port Said Egyptissä.
Esitutkinnan perusteella kahdeksaa ihmistä epäillään rikoksesta. Epäillyt rikosnimikkeet ovat törkeä tuhotyö ja törkeä tietoliikenteen häirintä. Kolmen ihmisen matkustuskielto jäi voimaan.
– Näiden henkilöiden kohdalla epäilyt kohdistuvat heidän tehtäviinsä, rooliinsa ja vastuuseensa aluksella, tutkinnan yleisjohtaja, rikosylikomisario Risto Lohi keskusrikospoliisista kertoi STT:lle sunnuntaina.
Hän ei kuitenkaan tarkentanut, onko epäiltyjen joukossa esimerkiksi aluksen kapteeni tai perämies.
– En lähde sitä sen tarkemmin yksilöimään, mutta epäilyt liittyvät heidän rooliinsa ja vastuisiinsa aluksella sekä esimerkiksi ankkurin toimintaan, Lohi sanoi.
Matkustuskiellot kumottiin viiden ihmisen osalta. He ovat vapaita poistumaan maasta.
– Näiden viiden henkilön osalta tutkintatoimenpiteet oli saatu siihen pisteeseen, että tälle pakkokeinolle ei ollut enää tarvetta.
Laivan miehistöä edustava asianajaja Herman Ljungberg kertoi STT:lle sunnuntaina tekstiviestillä, että kolme matkustuskiellossa olevaa miehistön jäsentä ovat laivan päällikkö sekä "1. ja 2. upseeri". Viisi muuta epäiltyä ovat hänen mukaansa "jo kotimatkalla". STT tarkensi Ljungbergiltä, olivatko viisi muuta epäiltyä poistuneet Suomesta.
– Ovat, jonkun lento oli vasta tiistaina, hän vastasi tekstiviestitse.
STT ei tavoittanut Ljungbergiä puhelinhaastatteluun.
Poliisin esitutkinta jatkuu muun muassa miehistön kuulemisella. Esitutkinta on tarkoitus saada valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä.
Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering eivät vaadi Eagle S -öljytankkerin takavarikointia, kertoi Fingrid. Syynä ovat asiaan liittyvät taloudelliset riskit.
– Emme näe takavarikoinnin täytäntöönpanoa taloudellisesti järkevänä, mutta missään nimessä emme halua luopua korvausvaateista. Tulemme hakemaan oikeusteitse korvauksia Estlink 2:n kaapelivaurioista vahingon aiheuttajalta, Fingridin toimitusjohtaja Asta Sihvonen-Punkka sanoi tiedotteessa.
Tällä hetkellä yhtiöt maksavat joulunpyhinä vaurioituneen Estlink 2 -sähkönsiirtokaapelin korjauskustannukset itse, jotta siirtoyhteys saadaan käyttöön mahdollisimman nopeasti.
Fingrid on arvioinut korjauksen maksavan kymmeniä miljoonia euroja. Fingrid on ennakoinut korjaustöiden kestävän neljästä kuuteen viikkoa. Sähkönsiirtoyhteyden arvioidaan palaavan käyttöön elokuun alussa.
- - - -
Uutista on korjattu 3,3, klo 14.51, juttu alun perin sunnuntailta 2.3. Toisin kuin jutussa aiemmin kerrottiin, viisi matkustuskiellosta vapautettua miehistön jäsentä voivat matkustaa pois Suomesta.