Eduskuntatalon punaiseksi töhrittyjen pylväiden puhdistamisesta voi tulla iso lasku
Maiju Ylipiessa, Emmi Tilvis, Frida Ahonen, Anni Keski-Heikkilä / STT
Eduskuntatalon julkisivun punaiseksi töhrittyjen pylväiden puhdistamista selvitetään torstaina. Keskiviikkona pylväät pestiin vedellä ja saippualla. Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio sanoi STT:lle, että orgaanisista ainesosista tehty väri saattaa jäädä pylväiden huokoiseen materiaaliin kiinni pesemisestä huolimatta.
Rauhio kertoi, että torstaina arvioidaan, tarvitaanko jatkotoimenpiteitä.
Tekijöiksi ilmoittautuivat Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. Ne kertovat tiedotteessa yhdistäneensä voimansa kiinnittääkseen huomiota turpeen nostoon.
Punaista väriä oli ainakin kahdeksassa pylväässä monen metrin korkeudessa.
Rauhio sanoi aiemmin, että pylväät pyritään samaan puhdistettua vielä tänään.
– Se on suuri operaatio, mutta siinä ei saa mennä kauaa, koska se on sellaista materiaalia, että jos sen (maalin) annetaan siihen imeytyä, niin vahinko on paljon suurempi, Rauhio sanoo.
Töitä hidastaa Rauhion mukaan myös se, että puhdistustöitä tehdään nosturin avulla.
Orgaanisista ainesosista tehty väri saattaa jäädä pylväiden huokoiseen materiaaliin kiinni pesemisestä huolimatta.
– Täytyy katsoa, miltä (pinta) näyttää, kun se kuivuu, Rauhio sanoi.
Elokapinan mukaan maali on vesiliukoista.
Rauhion mukaan pylväiden puhdistamisen kustannukset saattavat nousta viisinumeroisiksi.
– Tuhansia euroja ainakin. Maksaa, mitä maksaa, vahingonkorvaus on sen mukainen.
Hintaa nostaa muun muassa se, että talolla ei ole omia nostureita, vaan ne on pitänyt vuokrata. Vielä ei ole tietoa, tarvitaanko puhdistamiseen jotain muuta ainetta kuin vettä ja saippuaa.
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Aleksi Hosiojan mukaan mielenilmaus havaittiin ripeästi. Töhriminen tapahtui kuitenkin niin nopeasti, ettei sitä ehditty estää.
– Heti, kun havaitsimme sellaista toimintaa, jonka totesimme olevan sääntöjen vastaista, niin siihen puutuimme. Mutta se oli hyvin, hyvin nopea se koko tapahtumaketju, kertoi Hosioja STT:lle aamupäivällä.
Hosiojan mukaan turvatarkastajat pysäyttivät toiminnan sekä ottivat mielenosoittajat kiinni ja luovuttivat heidät myöhemmin poliisille.
Hosioja ei osannut sanoa, olisiko tilanteessa pitänyt tehdä jotain toisin.
– Se on hyvä kysymys. Me arvioimme sitä ja käymme keskusteluja. Minun käsitykseni mukaan meidän järjestelymme toimivat juuri niin kuin niiden pitää.
Mitään selkeää virhettä ei turvatoimissa ole tapahtunut, Hosioja totesi.
Mielenilmaus itsessään ei saanut Hosiojalta kiitosta.
– Minun kokemukseni on, ettei tämänkaltaisella teolla saavuteta sellaista laajaa hyväksyntää ja kannatusta sille asialle, jonka puolesta ollaan toimimassa. Suosittelen yleisesti hyväksyttävämpiä kansalaisvaikuttamisen tapoja, kuten vaikkapa mielenilmaukset, joissa toimitaan yhteisten pelisääntöjen mukaan.
Töhrityt pylväät herättivät aamupäivällä myös ohikulkijoiden huomion.
– En usko, että tällä tulee olemaan mitään vaikutusta. Sitä (pylväitä) puhdistetaan nopeasti, ja väri lähtee ilmeisen helposti, paikalle sattunut Suomessa lomamatkalla oleva ranskalainen Caroline Vignon sanoi STT:n toimittajalle aamupäivällä.
Helsinkiläiset Seppo Katajamäki ja Hellevi Falck näkivät uutisista, että Eduskuntataloa on töhritty, ja tulivat paikalle katsomaan, mistä on kyse.
– Kyllä tämä maailma on mennyt aika erikoiseksi. Kaikkea kritisoidaan ja kovaa eikä peitellä oikeastaan, sanoi Katajamäki.
Koneen Säätiön toimitusjohtajan Ulla Tuomarlan mukaan ympäristöliike Elokapinalle myönnetyllä hankerahoituksella ja Eduskuntatalon töhrimisellä ei ole mitään yhteyttä. Hän kertoo STT:lle, että hankerahoitusta ei ole myönnetty Elokapinan yleiseen toimintaan.
Eduskuntatalon pylväiden töhriminen on nostanut uudelleen esille Koneen Säätiön viime vuonna Elokapinalle myöntämän 200 000 euron hankerahoituksen.
Tuomarlan mukaan Koneen Säätiö ei rahoita laitonta toimintaa.