Ari An­te­roi­nen

Rau­ma kan­sain­vä­lis­tyy no­pe­as­ti ja myös ul­ko­maa­lai­sia opis­ke­li­joi­ta koh­taa kau­pun­gis­sa use­as­ti.

Uu­si il­miö on se, et­tä mo­net ul­ko­maa­lai­set opis­ke­li­jat tuo­vat per­heen­sä mu­ka­naan saa­pu­es­saan Rau­mal­le. Tämä nä­kyy tie­ten­kin myös var­hais­kas­va­tuk­sen ja esi­o­pe­tuk­sen puo­lel­la.

– On tot­ta et­tä Rau­mal­la on var­hais­kas­va­tuk­ses­sa ja esi­o­pe­tuk­ses­sa pal­jon S2-op­pi­joi­ta eli lap­sia, jot­ka pu­hu­vat ko­ti­kie­le­nään muu­ta kuin suo­mea, saa­mea tai ruot­sia, tai suo­men li­säk­si vie­lä mui­ta kie­liä, vah­vis­taa S2-opet­ta­ja An­ne Leh­ti­nen-Grön­berg.

– Al­le 3-vuo­ti­ai­ta on 59, 3–5-vuo­ti­ai­ta 151 ja esi­kou­lu­lai­sia 60. Lu­vut elä­vät koko ajan ja suun­ta näyt­tää ole­van ylös­päin, Leh­ti­nen-Grön­berg jat­kaa.

Hä­nen mu­kaan­sa päi­vä­ko­deis­sa ja esi­kou­luis­sa esiin­tyy noin 37 eri kiel­tä.

– Yk­si­tyi­sis­tä päi­vä­ko­deis­ta Enk­ku­tar­has­sa ja Tou­hu­las­sa on pal­jon S2-op­pi­joi­ta, sa­moin kau­pun­gin var­hais­kas­va­tuk­ses­sa esi­mer­kik­si Rau­man pik­ku­nors­sis­sa ja La­jon päi­vä­ko­dis­sa.

Kie­lien mää­rä ja kir­jo on siis Rau­mal­la ai­ka­moi­nen.

– On­han se iso mää­rä, mut­ta esi­mer­kik­si jos­sain Itä-Hel­sin­gis­sä pu­hu­taan jo 140 eri kiel­tä. Sii­hen ver­rat­tu­na Rau­man luku ei niin isol­ta tun­nu, Leh­ti­nen-Grön­berg to­te­aa.

Pyyn­nös­tä Leh­ti­nen-Gröm­berg lis­taa joi­tain ek­soot­ti­sim­pia kie­liä, joi­ta Rau­mal­la pu­hu­taan.

– Ylei­sim­piä ovat tie­ten­kin uk­rai­na, ve­nä­jä, turk­ki ja eng­lan­ti. Sit­ten vas­taan on tul­lut täl­lai­si­a­kin kie­liä kuin Län­si-Af­ri­kas­sa pu­hut­ta­va ig­bo, al­ba­nia, ar­me­nia, ber­be­ri, bul­ga­ria, kur­di, man­da­rii­ni­kii­na, ro­ma­nia, ser­bia, sin­ha­li, ta­mi­li, turk­mee­ni ja niin edel­leen.

Saa­me­a­kin Rau­mal­la pu­hu­taan, ku­ten myös ara­bi­aa ja so­ma­li­kiel­tä.

– Se­kin pi­tää muis­taa, et­tä useis­sa per­heis­sä pu­hu­taan use­am­paa kiel­tä. Jos pu­hu­taan vaik­ka ig­boa, pu­hu­taan myös eng­lan­tia. Sit­ten voi ol­la, et­tä pu­hu­taan thain kiel­tä, eng­lan­tia ja suo­mea sa­mas­sa per­hees­sä. Jos­kus lap­set voi­vat pu­hua kes­ke­nään suo­mea, mut­ta van­hem­mat ei­vät ole sitä vie­lä op­pi­neet, ja se on lap­sis­ta haus­kaa, kun voi ”hui­ja­ta” van­hem­pia. Se­kin on haus­kaa, et­tä kie­len no­pe­as­ti op­pi­vat lap­set ei­vät puhu vain suo­mea, vaan ihan rau­man kiel­tä­kin, Leh­ti­nen-Grön­berg nau­rah­taa.

Kie­li­kir­jon li­sään­ty­mi­sen syy­nä Leh­ti­nen-Grön­berg nä­kee sen, et­tä Rau­mal­le tul­laan ai­na­kin sen ta­kia, kun tääl­lä on pal­jon te­ol­li­suu­ut­ta.

– Sit­ten meil­lä on tätä kan­sain­vä­lis­tä opis­ke­li­ja­vaih­toa. Kun joku tän­ne tu­lee, he ker­to­vat Rau­mas­ta ja Suo­mes­ta ys­tä­vil­leen ja su­ku­lai­sil­leen, et­tä tän­ne on kiva tul­la ja tääl­lä on hyvä ol­la. Tie­to me­nee ny­ky­ään no­pe­as­ti eteen­päin.

– Kun kuul­laan, et­tä lap­si­per­heil­le on löy­ty­nyt hy­vät var­hais­kas­va­tus­pai­kat, esi­kou­lut ja kou­lut, niin se on van­hem­mil­le iso jut­tu, Leh­ti­nen-Grön­berg li­sää.

Szil­via Si­mon-Nagy työs­ken­te­lee Sa­ta­kun­nan am­mat­ti­kor­ke­a­kou­lus­sa (SAMK) kan­sain­vä­lis­ten asi­oi­den koor­di­naat­to­ri­na, ja hä­nen vas­tuul­laan on tu­kea kan­sain­vä­li­siä tut­kin­to-opis­ke­li­joi­ta aset­tau­tu­maan ja ko­tiu­tu­maan Rau­mal­le ja Po­riin.

– On tot­ta, et­tä opis­ke­li­jan kans­sa Rau­mal­le­kin muut­taa yhä enem­män per­hei­tä, yleen­sä opis­ke­li­jan puo­li­so ja päi­vä­ko­ti- sekä pe­rus­kou­lui­käi­siä lap­sia. Ja tämä ten­dens­si siis nä­kyy myös Rau­man päi­vä­ko­deis­sa ja pe­rus­kou­lu­jen val­men­ta­vis­sa luo­kis­sa, ker­too Si­mon-Nagy.

Yk­si täl­lai­nen per­he asuu Rau­man La­jol­la. Vii­me elo­kuus­sa Rau­mal­le saa­pu­nee­seen per­hee­seen kuu­lu­vat SAMK:ssa opis­ke­le­va ja Vor­mu Oy:ssä työs­ken­te­le­vä isä Di­mut­hu Wi­je­sun­da­ra, hä­nen vai­mon­sa Sha­mi­la, joka hän­kin käy töis­sä Vor­mus­sa, sekä hei­dän tyt­tä­ren­sä Aa­nya ja Re­ha­nya. He ovat ko­toi­sin Sri Lan­kas­ta. Lap­set ovat hoi­dos­sa lä­hel­lä ole­vas­sa La­jon päi­vä­ko­dis­sa.

– Meil­lä oli kak­si maa­ta mie­les­sä, min­ne muut­taa, Suo­mi ja Ka­na­da. Va­lit­sim­me Suo­men, kos­ka se on maa­il­man on­nel­li­sin maa. Lap­set saa­vat myös ol­la tur­vas­sa tääl­lä, Di­mut­hu ker­too.

– Kuu­lim­me, et­tä Suo­mes­sa kaik­kia koh­del­laan ta­sa­puo­li­ses­ti.

SAMK:ssa Di­mut­hu opis­ke­lee Bac­he­lor of In­ter­na­ti­o­nal Bu­si­ness -tut­kin­toa.

– Vii­me mar­ras­kuus­sa pää­sin myös töi­hin Vor­muun. Tein ko­vas­ti töi­tä ja sain vuo­den työ­so­pi­muk­sen. Sit­ten vai­mo­ni­kin pää­si sin­ne, Di­mut­hu iloit­see.

SAMK:ssa Di­mut­hu on ta­van­nut muun mu­as­sa in­ti­a­lai­sia, ne­pa­li­lai­sia, ja­pa­ni­lai­sia, viet­na­mi­lai­sia, kii­na­lai­sia ja bang­la­des­hi­lai­sia opis­ke­li­joi­ta.

Sri Lan­kas­sa ei ole lain­kaan tal­vea tai lun­ta, jo­ten pi­meä ja kyl­mä tal­vi oli per­heel­le uut­ta.

– Ke­säi­sin taas au­rin­ko pais­taa yöl­lä­kin. Lap­sil­le on ol­lut vai­ke­aa kä­sit­tää vä­lil­lä, mil­loin pi­tää men­nä nuk­ku­maan ja mil­loin he­rä­tä, Di­mut­hu hy­mäh­tää.

– Tal­vi­sin taas on pi­me­ää, kun men­nään tar­haan ja pi­me­ää kun läh­de­tään siel­tä ko­tiin. Au­toi­lu ja pol­ku­pyö­räi­ly on ol­lut myös lu­mes­sa mie­len­kiin­tois­ta, Di­mut­hu nau­rah­taa.

Di­mut­hu ke­huu rau­ma­lai­sia aut­ta­vai­sik­si.

– Kun tu­lim­me tän­ne, en tien­nyt oi­ke­as­taan mi­tään. Ih­mi­set pu­hui­vat kans­sam­me eng­lan­tia ja ker­toi­vat mitä mis­tä­kin löy­tää ja mis­tä voi os­taa mi­tä­kin. Mut­ta hei­dän kans­saan ys­tä­vys­ty­mi­nen ot­taa ai­kan­sa.

– Ra­sis­mia en ole kos­kaan Rau­mal­la ha­vain­nut, Di­mut­hu ko­ros­taa.

Min­kä­lai­sia unel­mia Wi­je­sun­da­ran per­heel­lä on tu­le­vai­suu­den suh­teen?

– Suo­mes­sa on ta­voit­tee­na saa­da opis­ke­lut pää­tök­seen kol­mes­sa vuo­des­sa. Myös kou­lu­tus­ta vas­taa­van työ­pai­kan saa­mi­nen oli­si hie­noa. Mut­ta tie­dän sen ole­van vai­ke­aa, kos­ka suo­men kie­le­ni on ko­vin huo­noa, Di­mut­hu vas­taa.

– Vai­mo­ni on opis­kel­lut suo­mea. Hän eh­kä löy­tää pa­rem­min töi­tä.

Lap­sil­leen Di­mut­hu ha­lu­aa myös hy­vän kou­lu­tuk­sen ja mah­dol­li­suu­den hy­vään elä­mään.

– Jos­sain vai­hees­sa var­maan pa­laam­me ta­kai­sin ko­ti­maa­ham­me, kos­ka van­hem­pam­me asu­vat siel­lä. Kuu­si­tois­ta vuot­ta täy­tet­ty­ään lap­sem­me saa­vat it­se päät­tää, mitä ha­lu­a­vat teh­dä.