Hillitty pihavalaistus säästää energiaa eikä lisää valosaastetta
Syyspimeät ovat hyvää aikaa kartoittaa pihan valaistustarpeita.
Tuija Saarinen
Energiansäästöviikon merkeissä on ehkä ensin aiheellista kysyä, raaskiiko pihavaloja tänä päivänä sytyttää.
– Oikein hyvin, sillä markkinoilla olevat led-valaisimet ovat erittäinkin pienikulutteisia. Sanoisin, että valaistuksen demonisointi sähkönkulutuksessa on vanhanaikaista, toteaa Erno Narvila raumalaisesta Narvi-Sähköstä.
Säästöä syntyy myös valaistusta ohjaamalla. Perinteinen kellokytkin sytyttää ja sammuttaa valot toivottuun aikaan. Markkinoilla on myös niin kutsuttuja astronomisia kellokytkimiä, joihin syötetään sijainti. Sen perusteella ne tietävät auringon nousu- ja laskuajat.
Tänä päivänä valaistusta voi ohjata helposti kännykällä. Valaistuksen lisäksi erilaisilla älysovelluksilla pystyy ohjaamaan myös esimerkiksi lämmitystä, ilmastointia tai vaikkapa sähköauton latausta.
Hillitty, oikein suunnattu valaistus lisää turvallisuutta, mutta pitää valosaasteen määrän mahdollisimman pienenä.
Pihan valaistuksessa lähdetään aina turvallisuudesta, joten esimerkiksi kulkureittien valaiseminen on tärkeää. Valaistuksella voi myös sisustaa.
– Sillä voi korostaa talon muotoa, pihapuita tai portaikkoja. On kuitenkin muistettava, ettei lisätä turhaan valosaastetta. Valon määrä kannattaa sovittaa kohteen tarpeen mukaiseksi. Esimerkiksi mökkirannassa on huomioitava se, ettei häikäistä vastarannan asukkaita.
Terassin ja rantasaunan välillä olevat laudoitetut askelmat Narvila valaisisi kaiteen alle asennettavilla valoilla, jolloin valaistaan kulkureittiä, ei ympäristöä.
– Mieluummin suosisin hillittyä kuin ylenpalttisen runsasta valaistusta.
Varoittavana esimerkkinä Narvila käyttää led-valonheittimien suuntaamista liian ylös.
– Jos ne asennetaan väärin, ne häikäisevät ohikulkijoita. Tässäkin on otettava muut huomioon.
Väärin asennettu valonheitin häikäisee. Erno Narvila näyttää, miten valonheitintä ei saa kohdistaa.
Jos ostopäätöksiä tehdessä haluaa ajatella ympäristöä, kannattaa valita kestävät tuotteet, jotka on suunniteltu pohjoismaalaisiin sääolosuhteisiin.
– Suomessa ulkovalaisinten ja ulkokäyttöön tarkoitettujen polttimoiden tulee kestää sadetta, pyryä, hellettä ja pakkasta. Eritoten maaliskuun nollan molemmin puolin sahaava lämpötila on haasteellinen, ja huonompilaatuinen valaisin saattaa mennä rikki ja päästää vettä sisälle.
Narvila korostaa, että suurin sähkönkulutusta kasvattava tekijä on valaistuksen sijaan lämmitys. Älyratkaisuilla energiankulutusta voidaan kuitenkin optimoida, esimerkiksi laskea asunnon lämpötilaa päiväsaikaan, jolloin ollaan töissä. Narvila näyttää kännykästään Levillä olevan mökin asetuksia. Poissaoloasetukseksi on laitettu 15 astetta. Kun auton nokka suuntaa kohti mökkiä, saa lämpötilaa muutettua mukavammaksi napin painalluksella.
Jonkinlaisen käsityksen lämmityksen ja valaisemisen eroista energiankulutuksessa antaa muun muassa se, että isohko sähköpatteri kuluttaa 1 500 wattia tunnissa, mikä maksaa viikossa noin 25 euroa. Kahden led-kasvilampun käyttämä sähkö viikossa maksaa sen sijaan noin 10 senttiä. Yksi kahvinkeittimellinen vie taas enemmän sähköä kuin muutama led-polttimo neljässä tunnissa.
– Ledin pienen sähkönkulutuksen ansiosta ihmiset uskaltavat sisustaa nykyään valoilla, toteaa Narvila.