Vähäarvoiset verkkokauppatilaukset Kiinasta ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti
STT
EU:n ulkopuolelta verkkokaupoista tilattujen enintään 150 euron arvoisten tavaroiden määrä kasvoi tammi-lokakuussa räjähdysmäisesti verrattuna edellisvuoteen, kertoo Tulli.
Kiinan osuus alle 150 euron arvoisten tavaroiden tavaraeristä oli tammi-lokakuussa lähes 98 prosenttia. Tavaraeriä tilattiin Kiinasta 22,7 miljoonaa, kun vuosi sitten vastaava määrä oli 1,7 miljoonaa. Kasvua oli 1 228 prosenttia.
Kiinasta tilattujen alle 150 euron hintaisten tavaroiden yhteenlaskettu arvo oli tammi-lokakuussa 137,6 miljoonaa euroa, ja kasvua edellisvuoteen oli 597 prosenttia.
Tullin mukaan Kiinasta tuodun pieniarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo oli 6,05 euroa, kun taas Britanniasta tuodun pieniarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo oli 28,33 euroa ja Yhdysvalloista tuodun 43,19 euroa. Britannia ja Yhdysvallat ovat Kiinan jälkeen suosituimmat EU:n ulkopuolisten nettitilausten lähetysmaat.
Kaiken kaikkiaan EU:n ulkopuolelta tilattujen vähäarvoisten tavaraerien lukumäärä kasvoi Tullin mukaan tammi-lokakuussa 940 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Vaikka enintään 150 euron arvoisten verkkokauppatilausten määrä EU:n ulkopuolelta kasvoi, niiden osuus koko tuonnin arvosta EU:n ulkopuolelta oli kuitenkin vain yksi prosentti.
Joka neljäs EU:n ulkopuolelta tilattu vähäarvoinen tavara oli Tullin mukaan tekstiiliainetta tai tekstiilitavaraa. Toiseksi eniten tilattu tavararyhmä oli muovi- ja kumitavarat. Kolmanneksi suosituin tavararyhmä oli jalkineet, päähineet ja muut vastaavat.