Tui­ja Saa­ri­nen

Van­han Rau­man Län­si­ka­dul­la si­jait­se­va Sor­rin talo mai­ni­taan en­sim­mäi­siä ker­to­ja vuo­del­ta 1756 pe­räi­sin ole­vas­sa Rau­man ase­ma­kar­tas­sa. Ku­van­veis­tä­jä ja ku­va­tai­tei­li­ja Kert­tu Ho­ri­la ja hä­nen puo­li­son­sa Heik­ki ovat asut­ta­neet ta­loa jo nel­jä­kym­men­tä vuot­ta.

– Kai­ken kaik­ki­aan olem­me asu­neet Van­has­sa Rau­mas­sa lä­hes puo­li vuo­si­sa­taa. Tän­ne Län­si­ka­dul­le hou­kut­te­li muun mu­as­sa oman pi­han rau­ha. Edel­li­nen koti oli asun­to-osa­keyh­ti­ös­sä Van­han­kir­kon­ka­dul­la, jos­sa elä­mä oli tie­tyl­lä ta­val­la yh­tei­söl­li­sem­pää, to­te­aa Heik­ki.

– Sii­hen ai­kaan ei ol­lut myyn­nis­sä Van­han Rau­man ta­lo­ja. Tämä talo löy­tyi hu­hu­pu­hei­den pe­rus­teel­la, li­sää Kert­tu.

Kun Ho­ri­lat os­ti­vat ta­lon, sii­nä oli kak­si eril­lis­tä asun­toa. Kyl­mä­e­tei­sen ik­ku­nat oli­vat se­koi­tus viit­tä eri tyy­liä ja keit­ti­öön tuli vain kyl­mä vesi. Muun re­mon­tin ohel­la Ho­ri­lat ra­ken­si­vat ta­loon kuis­tin, jos­ta on tul­lut ko­din sy­dän.

Heikin isoäidin Olga Horilan piironki olohuoneessa edustaa uusrenessanssia. Piirongin päällä on sukulaisten valokuvia kuten isoäidin aikanakin.

Huo­nei­ta on ny­kyi­sel­lään keit­ti­ön li­säk­si vii­si ja ne­li­öi­tä 130. Jo­kai­ses­sa huo­nees­sa keit­ti­ö­tä lu­kuun ot­ta­mat­ta on toi­mi­va pönt­tö­uu­ni. Ta­lon eri­koi­suuk­sia ovat muun mu­as­sa en­ti­seen asuin­huo­nee­seen re­mon­toi­tu iso kyl­py­huo­ne ja kuis­tin kaa­pin al­ta löy­ty­vä luuk­ku, jos­ta pää­see hol­vi­kel­la­riin.

Ta­los­sa on säh­kö­läm­mi­tys ja li­säk­si kak­si il­ma­läm­pö­pump­pua.

– Olem­me tois­tai­sek­si pär­jän­neet, vaik­ka säh­kö on ol­lut kal­lis­ta. Suu­rin säh­kö­las­ku tai­si ol­la tam­mi­kuus­sa 2023, 600 eu­roa. Em­me enää täs­sä iäs­sä aio ryh­tyä mi­hin­kään isoi­hin läm­mi­tys­re­mont­tei­hin, to­te­aa Heik­ki.

Kaikissa huoneissa keittiötä lukuunottamatta on toimiva pönttöuuni. Kuvassa vierashuone.

Vuon­na 1989 Ker­tun ark­ki­teh­ti­si­sar suun­nit­te­li pi­ha­maal­le yh­dis­te­tyn atel­jee-, sau­na- ja au­to­tal­li­ra­ken­nuk­sen, joka so­pii tyy­lil­li­ses­ti Van­han Rau­man hen­keen.

Huo­ne­ka­lut ovat osit­tain Hei­kin iso­van­hem­pien pe­rua. Olo­huo­neen soh­va­ryh­mät ja pii­ron­ki edus­ta­vat uus­re­nes­sans­sia ja keit­ti­ön ruo­ka­pöy­tä ja as­ti­a­kaap­pi jäl­ki­ju­gen­dia. Huo­ne­ka­lu­ja on han­kit­tu myös huu­to­kau­pois­ta.

Ho­ri­lat viih­ty­vät Van­has­sa Rau­mas­sa eri­no­mai­ses­ti. Kaik­ki on lä­hel­lä ja naa­pu­ri­a­pu toi­mii.

– Vii­me ke­sä­nä naa­pu­rin 13-vuo­ti­as Ur­ho kas­te­li mei­dän ke­sä­kuk­kia, kun olim­me pit­kään Itä-Suo­men mö­kil­lä. Ker­ran naa­pu­rin rou­val­ta lop­pui ves­sa­pa­pe­ri, ja minä hei­tin ik­ku­nas­ta ka­dun yli rul­lan, muis­te­lee Kert­tu.

Keittiö ja kuisti muodostavat Horiloiden kodin ytimen.

Huo­nei­ta on si­sus­tet­tu uu­del­leen, kun pa­ris­kun­nan tyt­tä­ret ovat ai­kuis­tu­neet ja muut­ta­neet pois ko­toa. Tyt­tö­jen huo­neet toi­mi­vat nyt ma­kuu­huo­nee­na ja työ- ja kir­jas­to­huo­nee­na. Las­ten­las­ten myö­tä Sor­ris­ta on tul­lut mum­mi­la.

– Mi­kään ei sai­si mum­mi­las­sa muut­tua. Mei­na­sin vaih­taa ma­kuu­huo­neen päi­vä­pei­ton uu­teen, mut­ta 15-vuo­ti­as tyt­tä­ren­ty­tär par­kai­si et­tä ”et saa, tämä on iha­na!”. Myös vie­ras­huo­neen ker­ros­sän­gyn vaih­to run­ko­pat­ja­sän­kyyn jär­kyt­ti ai­koi­naan sy­väs­ti, nau­rah­taa Kert­tu.