Tui­ja Saa­ri­nen

Maan­puo­lus­tus­nais­ten Lii­ton Sa­ta­kun­nan pii­ri ja Rau­man Seu­dun Maan­puo­lus­tus­nai­set ry jär­jes­ti­vät vii­me vii­kon­lop­pu­na Rau­mal­la kak­si­päi­väi­sen Ar­jen tur­val­li­suus­kurs­sin, jon­ka ai­ka­na ke­hi­tet­tiin tai­to­ja ar­jen häi­ri­ö­ti­lan­tei­den va­ral­le. Kurs­si oli Maan­puo­lus­tus­kou­lu­tu­syh­dis­tyk­sen jär­jes­tä­mä ja sil­le osal­lis­tui 23 eri-ikäis­tä nais­ta ym­pä­ri Suo­mea. Ky­sees­sä oli poik­keuk­sel­li­ses­ti päi­vä­kurs­si.

– Pe­rin­tei­ses­ti kurs­sit on jär­jes­tet­ty pri­kaa­teis­sa, jois­sa osal­lis­tu­jat ovat yö­py­neet. Nyt ha­lu­sim­me ma­dal­taa osal­lis­tu­mis­kyn­nys­tä, jot­ta sai­sim­me mu­kaan enem­män en­si­ker­ta­lai­sia, ja jär­jes­tim­me kurs­sin päi­vä­muo­toi­se­na ja pri­kaa­tin si­jaan Rau­man pa­lo­a­se­man yh­tey­des­sä. Mu­ka­na on­kin pe­rä­ti 17 en­si­ker­ta­lais­ta, to­te­aa kurs­sin­joh­ta­ja Mar­jo Sar­met.

Kurs­sin ai­ka­na osal­lis­tu­jat pe­reh­tyi­vät muun mu­as­sa toi­min­taan tu­li­pa­lon sat­tu­es­sa, ky­ber­tur­val­li­suu­teen, en­si­a­puun ja per­he­tur­val­li­suu­teen.

Hen­ki­ses­tä krii­sin­kes­tä­vyy­des­tä pu­hui lau­an­tai­na SPR:n hen­ki­sen tuen kou­lut­ta­ja An­ja Tun­tu­ri, jol­la on ai­hees­ta yli 30 vuo­den ko­ke­mus.

– Kim­mo­ke hen­ki­sen tuen asi­oi­hin pe­reh­ty­mi­seen läh­ti, kun työ­ka­ve­ri­ni am­mut­tiin ryös­tön yh­tey­des­sä vuon­na 1992. Muis­tan hä­ven­nee­ni ta­pauk­sen jäl­keen käy­tös­tä­ni työ­pai­kal­la: Mi­nul­la ei nous­sut tun­tei­ta pin­taan, sii­nä mis­sä muut it­ki­vät. Ajat­te­lin, et­tä täl­le re­ak­ti­ol­le täy­tyy ol­la jo­kin se­li­tys.

Tun­tu­ri pai­not­taa­kin ny­ky­ään kou­lu­tuk­sis­saan, et­tä ih­mi­nen, joka on koh­dan­nut jon­kin äkil­li­sen krii­sin voi käyt­täy­tyä mi­ten vaan.

– On luon­nol­lis­ta re­a­goi­da eri ta­voin. Joku saat­taa esi­mer­kik­si ru­ve­ta nau­ra­maan her­vot­to­mas­ti, ei­kä voi sil­le mi­tään. Aut­ta­jan teh­tä­vä ei ole syyl­lis­tää ke­tään.

SPR:n henkisen tuen kouluttaja Anja Tunturi puhui Arjen turvallisuuskurssin osallistujille henkisestä kriisinkestävyydestä. Kuva: Tuija Saarinen

Re­si­liens­si on tänä päi­vä­nä usein tois­tel­tu sana. Se tar­koit­taa hen­kis­tä kes­tä­vyyt­tä, sin­nik­kyyt­tä, jous­ta­vuut­ta ja psyyk­kis­tä pa­lau­tu­mis­ky­kyä. Mo­nel­le saat­taa tul­la yl­lä­tyk­se­nä, et­tä pa­ras re­si­liens­si on ter­veil­lä ikäih­mi­sil­lä.

– Nyt pu­hu­taan siis to­del­la iäk­käis­tä, 90 ikä­vuo­den hu­ja­koil­la ole­vis­ta ih­mi­sis­tä. He ovat näh­neet pal­jon elä­mää, moni ka­ve­ri on kuol­lut ym­pä­ril­tä ja eh­kä per­heen­jä­se­ni­ä­kin on me­ne­tet­ty. He ei­vät vä­häs­tä ro­mah­da.

Re­si­liens­siä voi ke­hit­tää, sil­lä se on Tun­tu­rin mu­kaan kuin mie­len li­has, jota voi tree­na­ta vah­vem­mak­si.

– En­sim­mäi­sek­si tu­lee lo­pet­taa kiel­tei­nen it­se­pu­he, it­sen­sä soi­maa­mi­nen. Myös kii­tol­li­suu­teen kes­kit­ty­mi­nen li­sää hen­kis­tä kes­tä­vyyt­tä.

– It­se en ny­ky­ään esi­mer­kik­si kat­so uu­ti­sia, sil­lä en ha­lua mu­reh­tia asi­oi­ta, joil­le en voi mi­tään. Tie­tys­ti on hyvä va­rau­tua omal­ta osal­ta eri­lai­siin krii­si­ti­lan­tei­siin.

Tun­tu­ri on vuo­sien var­rel­la ol­lut mu­ka­na an­ta­mas­sa hen­kis­tä tu­kea SPR:n edus­ta­ja­na muun mu­as­sa Kau­ha­jo­en kou­lu­sur­mien yh­tey­des­sä vuon­na 2008, Jä­mi­jär­ven len­to-on­net­to­muu­den yh­tey­des­sä vuon­na 2014 ja Kes­kus­kar­ta­non pa­lon yh­tey­des­sä Po­ris­sa vuon­na 2019.

– Kau­ha­jo­el­la us­ko maa­il­man ja ih­mi­sen hy­vyy­teen oli ko­e­tuk­sel­la! Mie­tin hir­ve­än pal­jon sitä, et­tä min­kä­lai­nen ih­mi­nen te­kee täl­lais­ta. Sit­tem­min olen eh­kä op­pi­nut ajat­te­le­maan, et­tä ei se vält­tä­mät­tä ole sen ih­mi­sen vika. Taus­tal­la saat­taa ol­la kiu­saa­mis­ta ja ihan kaa­mea elä­mä, mit­kä sei­kat joh­ta­vat epä­toi­voi­siin te­koi­hin.

Tun­tu­ri ko­ros­taa kou­lu­tuk­sis­saan niin kut­su­tun pur­ku­kes­kus­te­lun mer­ki­tys­tä aut­ta­jil­le.

– Jos kuor­mi­tus­ta ei pää­se pur­ka­maan, aut­ta­jas­ta saat­taa tul­la ”haa­voit­tu­nut aut­ta­ja”, mikä il­me­nee muun mu­as­sa ti­lan­teen kiel­tä­mi­se­nä tai pa­ko­no­mai­se­na tar­pee­na oh­ja­ta kes­kus­te­lu vä­hem­män ah­dis­ta­viin ai­hei­siin.

Aut­ta­jat ei­vät ole yli-ih­mi­siä, vaan maal­li­koi­ta, jot­ka ha­lu­a­vat ol­la läs­nä ja kuun­nel­la.

– Me toi­mim­me ih­mi­sel­tä ih­mi­sel­le, se on ydin­vies­ti­ni, ki­teyt­tää Tun­tu­ri.