Tunnelmia elokuvan kuvauksista – Kaffet ja elävikuvi
Minulla oli ilo olla osa noin 15 hengen elokuva-avustajaryhmää Ravintola Otavassa, kun elokuvaohjaaja-käsikirjoittaja-muusikko Lauri-Matti Parppei oli kuvaamassa kotikaupungissaan ensimmäistä pitkää elokuvaansa Jossain on valo joka ei sammu.
Ihan ensimmäinen avustajakeikka ei ollut allekirjoittaneelle kyseessä, mutta edellisestä ja ensimmäisestä on aikaa vierähtänyt jo 26 vuotta.
Kesällä 1998 Lattomeren suuri mies Timo Koivusalo ohjasi viidettä elokuvaansa Kulkuri ja Joutsen. En muista paljonko Rauman torilla kuvatussa kohtauksessa oli avustajia, mutta paljon. Oli paikallista harrastajateatteriporukkaa ja paljon muitakin.
Mieleen jäi se, kun toisessa pääosassa Repe Helismaana ollut näyttelijä Martti Suosalo, täysin ilman diivailuja, keitteli Tammelan pihamaalla koko porukalle lihasoppaa.
Jos oikein tarkasti elokuvaa katsoo, niin kyllä siinä torikohtauksessa vilahtaa kaukaa kuvattu herrasmies 50-luvun puvussaan ja hatussaa taluttamassa polkupyörää. Minähän se.
Kolumnin otsikko viittaa raumalaisen toimittaja ja murremaakari Hannu Heinon kirjaan, jossa on tarina miehestä hörppimässä kaffetta kuppilan ikkunapöydässä katsellen ulos erilaisia havaintoja tehden.
Pakina tuli mieleen, kun minut istutettiin viime keskiviikkona Otavan ikkunapöytää Annen, Timon ja Seijan kanssa mallaamaan ravintola-asiakkaita. En tuijotellut kuitenkaan ikkunasta ulos, vaan tein juuri niin kuin apulaisohjaaja käski. Kun ei kuvattu, oli mielenkiintoista seurata ison kuvausryhmän touhuja sekä pääosapari Samuel Kujalan ja Anna Rosaliina Kaunon työskentelyä. Ohjaaja Parppein rauhallisuus pisti myös silmään. Ilmeisesti muunkinlaisia ohjaajia ja työtapoja on?
Aika näyttää, paljonko Otavassa kuvatuista kohtauksista jää lopulliseen, vuoden päästä ensi-iltaan tulevaan, elokuvaan.
Elokuva-avustajana toimiminen ei ole hätäisen ihmisen puuhaa. Paljon on odottelua. Onneksi saatiin muun muassa sitä kaffetta.
Ari Anteroinen