Eduskuntatyön kunnianpalautus
Kansanedustajan työ eduskunnassa on arvokasta sekä kunniakasta työtä, jossa tulee käyttäytyä sille kuuluvalla arvokkuudella.
Kuitenkin eduskuntalähetyksiä seuratessani, en ole voinut välttyä ajatukselta, miten ala-arvoisesti osa tuossa kunniakkaassa asemassa olevista edustajista nykyään käyttäytyy. Pilkkakirveet lentelevät ilmassa oikealta vasemmalle ja vasemmalta oikealle. Välillä tuntuu, että meno on kuin päiväkodissa konsanaan, jossa hiekkalaatikolla kisaillaan, millä autolla kukin haluaa leikkiä. Jos käteen jää hieno, mutta väärän värinen auto, niin leikki loppuu siihen ja sitten kiukutellaan ja haukutaan toisia.
Ymmärrän toki, että jokainen edustaja pyrkii operoimaan oman sekä puolueensa agendan mukaisesti. Välillä tuntuu, että onkohan osalta edustajilta päässyt unohtumaan, miksi heidät on kansan keskuudesta eduskuntaan valittu. Veronmaksajien rahoilla tätä kallista hiekkalaatikkoa pyöritetään, siellä tulee edustajan hoitaa koko Suomea kattavia yhteisiä asioita, eikä tarrautua pelkästään täysin oman puolueen arvoihin sekä agendaan.
Hyvä tulos tulee yhteistyöllä, toisia kunnioittamalla, jolloin haudataan kirveet ja jokainen luopuu hieman omista periaatteistaan, niin hallituksen kuin oppositionkin puolella. Meillä Raumalla on hyvä sekä toisia kunnioittava päätöksentekokulttuuri, missä on hienoa olla mukana, pidetään tätä kulttuuria yllä, niin päätökset palvelevat varmasti paremmin kuntalaisia.
Näin ollen, toivoisin eduskuntatalolle kansanedustajien työhuoneisiin joulupukin sukkaan malttia, kännykkäkiellon sekä käytöksen kultaisen käsikirjan, jotta yhteisten asioiden hoitaminen onnistuisi paremmin, meitä suomalaisia palvellen.
Mielestäni vastakkainasettelua puolueiden välillä tulisi vähentää ja palauttaa eduskunnan arvot sekä kunniakkuus sille edellyttämälle tasolle.
Tomi Vainio
Raumalainen kaupunginvaltuutettu (ps.)