Ei MM-kisat ole koko Suomi-kiekon mittari
Hirveä katastrofi. Leijonat oli MM-kisoissa kahdeksas ja viime kaudella seitsemäs.
Kun ei tule mitalia kahteen vuoteen ja juniorimaajoukkueetkin notkahtivat omissa kisoissaan, kertoo se Suomi-kiekon laajasta kriisistä.
Tällaista tekstiä on satu lukea kriittisiltä suomalaisilta jääkiekkotoimittajilta. Luettavia juttuja, ei siinä mitään. Ehkä kritiikissäkin pitäisi laventaa vähän näkökulmaa.
Ei MM-kisat ole mikään suomalaisen jääkiekon laaja tason mittari. Ensinnäkin MM-kisoissa eivät pelaa maiden parhaat pelaajat. On paljolti sattumaa, millaisen joukkueen kukin maa saa kokoon.
Ruotsilla oli Suomea vastaan kymmenen NHL:n huippupelaajaa. Suomella kolme, ja hekin olivat peliajastaan taistelevia. Kapteeni Mikael Granlund (pelikiellossa Ruotsia vastaan)) oli ainut NHL:n keskitasoa parempi pelaaja.
Kun tällaiset joukkueet iskevät yhteen, on aivan selvää, että Suomi jää pahasti altavastaajaksi. Suomea edusti yhdeksän SM-liigan pelaajaa.
Tämän vuoden MM-kisoissa kävi niin, että niin esimerkiksi isäntämaa Tsekki, Ruotsi, Kanada ja Sveitsi onnistuivat samaan paljon ja hyviä NHL-pelaajia joukkueisiinsa. Suomi ei.
Se muutti kilpailuasetelmia Suomen tappioksi, kun vielä otetaan mukaan se, että Euroopassa pelaavista suomalaisammattilaisista yli kymmenen kieltäytyi maajoukkuekutsusta.
Suomella oli matkassa enemmän tai vähemmän B-maajoukkue.
On puhuttu paljon siitä, miten muut maat ovat oppineet päävalmentaja Jukka Jalosen meidän peliä vastaan pelaamisen. Leijonilla ei ole enää kilpailuetua pelisysteeminsä ansiosta.
Tässäkin on vissi peränsä, mutta suurin syy menestymättömyyteen oli Suomen materiaali vaatimattomuus ja kilpailijamaiden joukkueiden vahvistuminen.
Kun mennään pelitaktiikoihin, pitää aina muistaa, että kentällä on myös vastustaja. Vastustajan pelaaminen määrittää pelin hallintaa ja sitä, miten rohkeasti voit pelata, miten rohkeasti paineistaa vastustajan puolustusalueella jne. Muutaman kerran Suomi-pakki (Kaski, Lehtonen) lähti rohkeasti vastaan ja hetken päästä soi omissa.
Suomi pelasi materiaalillaan kutakuinkin niin kuin peli antoi myöden.
Ja aina voidaan jossitella. Kanadaa vastaan Suomi johti 2-0. Maalivahti Harri Säteri päästi helpon kudin sisään ja kahmi toisen itse maaliviivan yli. Se ratkaisi pelin Kanadalle.
Kahdeksan maalipaikkaa Kanadalle ja neljä sisään. Näillä tilastoilla ei voi voittaa.
Myös muissa peleissä Säteriltä jäivät huippupelastukset näkemättä.
Jos olisi läpi kisojen nähty Eemil Larmin esittämiä huipputorjuntoja, kirjoittaisiko kukaan suomalaisen jääkiekon syvästä kriisistä. Tuskin.
Kun puhutaan koko suomalaisesta jääkiekosta, pitää nähdä pelikirjaa pidemmälle. Kriisin sijaan pitää puhua haasteista. Niitä on. Suurin pitkän ajan murhe on pienenevät ikäluokat, jääkiekon harrastamisen kalleus ja taloudellisten erojen kasvu pääsarjaseurojen välillä.
Kun vielä edellisellä vuosikymmenellä kuhunkin ikäluokkaan osallistui nelisen tuhatta junioria, on luku nyt puolet siitä. Lajien kalleus ja ikäluokkien pieneneminen karsivat harrastajia.
Huippuja pitää synnyttää kapenevasta lahjakkuusreservistä.
Liigakiekossa taas seurojen taloudet ovat eriytyneet kriisiin asti. Kun kuusi vaurainta pystyy rahoittamaan yli kolmen miljoonan joukkueen, pahnan pohjimmaiset tekevät satoja tuhansia tappiota kahden miljoonan ryhmällä.
Pauli Uusi-Kilponen