Raumalaisilta painimolskeilta Pete Parkkosen rytmittäjäksi
Huippurumpali Hannes Pirilä uskoo vahvasti elävän musiikin voimaan
Marko Leppänen, Helsinki
– Hanneksen vahvuuksiksi laskettiin huonot jutut ja se, että hän on saanut potkut Mambasta.
Näin leukaili vankkaa aikuisrokkia soittavan Brother Firetriben laulusolisti Pekka Heino, kun Hannes Pirilä liittyi bändiin vuonna 2015.
Yhdeksi meriitiksi olisi voinut laskea vankan urheilutaustan. Pirilä nappasi viimeisiksi jääneissä vapaapainikisoissaan Rauman Voimailijoiden riveissä alle 18-vuotiaiden SM-hopeaa. Hän oli edustamassa Suomea 16-vuotiaiden MM-kisoissa ja 18-vuotiaiden EM-kisoissa.
Painiuran päättymisen jälkeen pikkupojasta asti kuvioissa mukana ollut musiikkiharrastus muuttui vakavammaksi.
– Urheilu ei ollut enää häiritsemässä taidetta, Pirilä naurahtaa.
– Sekä urheilussa että musiikissa tarvitaan kurinalaisuutta itsensä kehittämiseen. On se aika puuduttavaa, kun hakkaa yksin rumpua tunnista toiseen.
Vankasta fyysisestä pohjasta on hyötyä rumpalille, jonka suoritus näyttää ainakin ulospäin hyvin rankalta.
– Ennen tuli vielä enemmän hiki, kun lamput olivat jotain tuhatwattisia barkannuja. Nyt ne ovat sentään ledejä.
– Ehdoton urani kohokohta on kuitenkin Kummelista tuttujen Speedyn ja Sakun bändissä soittaminen Tampereella Sauna Open Airissa. Heiltä tuli aika värikästä juttua, sanoo Hannes Pirilä.
Ammattirumpalin ura voi toki olla puuduttavaa bussissa istumista, mutta samalla hyvin värikästä ja nautittavaa. Pirilän rekordista löytyy suomalaisen musiikin kärkinimiä, kuten Kaija Koo, Katja Ylander ja Laura Voutilainen.
Tätä nykyä häntä työllistävät lähinnä Brother Firetribe ja Pete Parkkonen. Ensi kesänä Pirilä on mukana Sappeen kesäteatterin Rekkamies-musikaalissa.
– Ehdoton urani kohokohta on kuitenkin Kummelista tuttujen Speedyn ja Sakun bändissä soittaminen Tampereella Sauna Open Airissa. Heiltä tuli aika värikästä juttua.
Suomen soittopaikat ovat tulleet hyvinkin tutuiksi, mutta Pirilä on päässyt maistamaan keikkailua myös Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Ennätysvuonna keikkoja tuli peräti 232.
Pirilän mukaan keikkamuusikon arki on muuttunut ja rauhoittunut paljon 2000-luvun alusta.
– Tanssilavat ovat vähentyneet radikaalisti. Tampereellakin oli ennen keskustassa monta pientä musaklubia. Nyt Parkkosenkin kanssa soitamme yleensä yökerhoissa.
Pirilä on seurannut mielenkiinnolla tekoälyn tunkeutumista musiikkimaailmaankin. Hänen mielestään se voi tuoda hyviäkin asioita, kuten suoratoistopalveluiden tulojaon muuttumista reilummaksi.
– Musiikissa on vaikea sanoa mikä on hyvää ja huonoa. Joidenkin mielestä Beatles on maailman paras ja toisten mielestä ihan surkea.
Pirilä muistuttaa, että länsimaisen musiikin tekoa rajoittaa se, että säveliä on vain 12. Musiikki on joka tapauksessa aina jollain tasolla vanhan kierrättämistä.
– Uskon, ettei tekoäly vaikuta livepuoleen. Ihmisillä on kuitenkin halu kohdata toisia ihmisiä. Elävässä musiikissa on oma hohtonsa.
Vaikka Pirilä on saavuttanut osaamisella ja kovalla työllä vakaan aseman suomalaisissa musiikkipiireissä, hän ei ole jättäytynyt yhden kortin varaan.
Pirilä opettaa Salon kaupungin musiikkiopistossa klassisia lyömäsoittimia. Lisäksi hän on pannut muusikkoystävänsä kanssa pystyyn tilitoimiston.
– Raha on aiheena aina kiinnostanut, vaikka se on sinänsä kiertänyt minut, Pirilä naurahtaa.
– Jos en pärjäisi soittamalla, en jäisi kituuttelemaan yhteiskunnan elätettäväksi. Voin tehdä sitten muutakin.