Useiden vuosikymmenten mittaisen ystävyyden salainen resepti
Vuonna 1958 kourallinen kulman kundeja alkoi kulkea yhdessä koulumatkoja Rauman Lyseoon. Lössinä tunnettu porukka pitää edelleen tiiviisti yhtä.
Sanna Rantanen
Kesäpäivänä raumalaiskahvilan kellarissa kokoontuu ”Lössi”.
Paikalla ovat esimerkiksi Pekka Lankinen, Jouko Haapoja, Kyösti Pärssinen, Hannu Salovalta, Kari Porkka, Vesa Veikkola, Matti Pursiheimo ja Pekka Rantanen.
Haapoja on saapunut Kotkasta, Pärssinen Helsingistä, Salovalta lähestulkoon suoraan Sambiasta, jossa aikoinaan työskenteli.
– Edes vuosikaudet Afrikassa eivät erottaneet porukasta, Salovalta kertoo.
80 vuoden ikä lähestyy, mutta yhteinen ajanvietto on kaikille yhä tärkeää.
1990-luvulla Veikkola kuvasi lössiläisten ystävyyttä todeten, että jos joku porukasta kohtaa toisen merellä veneillessään, ei tulisi mieleenkään ajaa ohi.
– Se on edelleen totta, Veikkola vahvistaa.
66 vuotta sitten koulumatkoista alkunsa saaneeseen Lössiin liittyi vuosien mittaan muutamia muita vaikkapa yhteisten harrastusten kautta tai Rauman Lyseon koulunpenkiltä.
Tänä päivänä Lössiin kuuluvat yhtä lailla puolisot sekä lapset, ”toisen polven lössiläiset”.
Yhdessä on jaettu juhannukset, uudet vuodet, itsenäisyyspäivät ja venetsialaiset.
Yhä kokoonnutaan vuosittain joulurauhan julistukseen Rauman torilla.
Joka jouluisissa yhteiskuvissa näkyy ajankulu niin lasten kasvussa kuin aikuisten pukeutumisessa.
Yhteiset traditiot eivät kuitenkaan ole yhdessäpysymisen syy, vaan seuraus.
Ajat ja aika ajoin myös traditiot muuttuvat. Silti ystävyys pysyy.
Mikä on näin ison porukan harvinaisen pitkän ystävyyden salaisuus?
– Tämä on veljeyttä, toteaa Pursiheimo, muiden nyökytellessä.
Asiaa voi katsoa toisinkin. Lössiläisiä kun eivät yhdistä perhesuhteiden kaltaiset sitoumukset.
– Me vain haluamme viettää aikaa yhdessä, näkee Veikkola.
Lössiin on aina mahtunut erilaisia näkemyksiä.
– Jokainen hyväksytään sellaisena, kuin on, omanlaisenaan, painottaa Rantanen.
Tasavertaisuus on tärkeää.
– Meistä kukaan ei ole porukan johtaja, Veikkola huomauttaa.
Työasiat eivät lössiläisten ystävyyteen kuulu, kuin myöskään politiikka, joka jakaa mielipiteitä.
– Olemme sopineet, ettemme puhu politiikasta, kertoo Lankinen.
– Mutta maailman laitamme tavatessamme järjestykseen, toteaa Veikkola.
Koossapitävää liimaa on erilaisten ihmisten porukasta haastava löytää.
– Jokin samanmielisyys meissä kuitenkin on, Veikkola pohtii.
Jouko Haapoja on ollut osa Lössiä aivan alusta asti. Nuoruudessa Haapoja hommasi Helsinki-suhteillaan Lössille omat Lössi-paidat. Hänen äitinsä ompeli Lössille omat takit ja teki esiintymisvaatteita lössiläisten muodostamalle bändille – joka on ollut koossa kauemmin kuin Rolling Stones. Haapoja on ollut pisimpään pois Raumalta, mutta Rauma ei poistu hänestä, eikä hän Lössistä kulumallakaan. ”Kaikkien näiden muualla vietettyjen vuosikymmenten jälkeenkin kehun edelleen kaikkialla, että elämäni hienointa aikaa ovat olleet lapsuus- ja nuoruusvuodet Raumalla, kaikkein eniten juuri tämän kaveriporukan vuoksi. Lössi on ensimmäinen, Rauma tulee toisena. Raumalla minulle on rakasta muun muassa meri. Se on ollut lähellä aina myös asuessani muualla,” Haapoja kertoo.
Sanna Rantanen
Tausta Rauman Lyseossa on yhteinen, mutta nuoruuden oppilaitos ei selitä yhdessäpysymistä.
Muutakin yhteistä taustaa löytyy.
– Kuten laulaminen, musiikki ja koripallo, luettelee Porkka.
Kaikilla ei kuitenkaan ole lauluääntä tai koripallopituutta.
– Minua, Jokkea ja Kössiä yhdisti teinikuntatoiminta, taustoittaa Rantanen viitaten Haapojaan ja Pärssiseen sekä nykyisiä oppilaskuntia edeltäneisiin oppilasjärjestöihin.
Lössin sisällä pienemmistä porukoista löytyy uudempiakin yhteisiä asioita.
Yhdet ovat omistaneet yhteisen mökin, toisten jokavuotinen perinne on nauttia keskenään Oskarinleikettä eri ravintoloissa.
Pienempien Lössi-kokoonpanojen omat jutut eivät synnytä kyräileviä syytöksiä kuppikuntaisuudesta – tämä ystävyys on vapaata.
Rauma on luonut otollisen maaperän lössiläisten ystävyydelle.
Pieni kaupunki ja yksi koulu mahdollistivat sen, että pojat eri taustoista löysivät toisensa.
– Jos olisin kasvanut Helsingissä, olisin omalla perhetaustallani asunut kai Kalliossa ja tuntenut porukkaa vain niiltä kulmilta. Raumalla sulauduimme yhteen. Minä kyläilin "herrasväen" luona ja heidän lapsensa meillä, pohtii Pärssinen.
– Meillä ei ollut hajuakaan mistään luokkaeroista, alleviivaa Haapoja.
Kavereiden vanhempien kanssa vietettiin aikaa ja heitä kutsuttiin lempinimillä. Ovet olivat kaikille auki.
– Tunsimme hyvin toistemme vanhemmat, Salovalta kertoo.
– Ja vanhempamme pitivät tästä kaveriporukasta, lisää Pursiheimo.
Yksi ystävyyden salaisen reseptin ainesosa kuuluu keskustelussa selkeästi: yhteinen, omanlaisensa huumori.
– Jos sitä huumoria harjoittaa jonkun vieraan kanssa, voi mennä vähän metsään, nauraa Lankinen.
Porkka täydentää, pilke silmäkulmassa lössiläisellä huumorilla vitsaillen.
– Näiden hölmöjen joukossa on hyvä olla, kun on kerran itsekin hölmö.
Jutun kirjoittaja on toisen polven lössiläinen, joka haastatteli Lössin ydinjäseniä viimeksi kolmisenkymmentä vuotta sitten. Tuolloin jutun julkaisi Suomen vanhin koululehti, vuodesta 1895 alkaen ilmestynyt Rauman Lyseon INTO.
Lue lisää otteita Lössin taustoista ja nuoruuden edesottamuksista esimerkiksi Rauman Lyseon alumniyhdistyksen kotisivuilta oppilaitoksen 120-vuotishistoriikista osoitteesta http://www.raumanlyseonseniorit.fi/historia/lyseo_120v.pdf tai Satakunnan Viikko -lehdessä julkaistusta Matti Pursiheimon kolumnista.