Kun jäin kii­reis­ten työ­vuo­sien jäl­keen eläk­keel­le, ajat­te­lin, et­tä nyt oli­si ai­kaa it­sel­le­ni­kin, omil­le asi­oil­le ja har­ras­tuk­sil­le. Mi­nuut­ti­ai­ka­tau­lu­te­tun elä­män jäl­keen oli­si ai­kaa rau­hoit­tua ja le­vä­tä­kin. Näis­tä haa­veil­len val­mis­tui van­huu­den koti, Mum­mi­la, Lap­piin, Vuo­den ky­lä­nä­kin pal­kit­tuun Kauk­lais­ten ky­lään. Ton­tin va­lin­taan vai­kut­ti ym­pä­röi­vä luon­to ja en­nen kaik­kea rau­ha, paik­ka, jon­ne val­ta­tien lii­ken­ne­hä­ly­kään ei kuu­lu­nut.

Mum­mi­las­ta tuli pa­ra­tii­si­ni kes­kel­lä met­sää, mut­ta kui­ten­kin vilk­kaas­ti toi­mi­vas­sa ky­läyh­tei­sös­sä, ys­tä­väl­lis­ten ja aut­ta­vais­ten ih­mis­ten jou­kos­sa. Hil­jai­suut­ta pa­ra­tii­sis­sa­ni rik­ko­vat vain tuu­len hu­mi­na ja iha­na lin­tu­jen lau­lu sekä har­vak­sel­taan ky­lä­tie­tä ohi­a­ja­vien au­to­jen hil­jai­nen hu­ri­na. Unel­ma­ni oli ja on, et­tä sai­sin viet­tää van­huu­den päi­vi­ä­ni täs­sä ym­pä­ris­tös­sä mah­dol­li­sim­man pit­kään.

Nyt Rau­man kau­pun­gin si­vuil­la on kuu­lu­tus, jos­sa ker­ro­taan, et­tä yk­si­tyi­nen yri­tys ai­koo ra­ken­taa ki­vi­murs­kaa­mon kes­kel­le ky­lääm­me. Val­ta­van ki­vi­mää­rän lou­hin­ta ja murs­kaus kes­täi­si­vät ai­na­kin kym­me­nen vuot­ta. Toi­min­nas­ta ai­heu­tui­si pöly- ja me­lu­hait­taa. Luon­toa ja mai­se­maa tu­hou­tui­si ja lii­ken­ne ky­lä­tiel­lä vil­kas­tui­si ja vaa­ran­tui­si.

Mitä ta­pah­tuu met­säl­le, jos­sa lenk­kei­len päi­vit­täin, mar­jas­tan ja sie­nes­tän ja teen tut­ta­vuut­ta peu­ro­jen ja hir­vien­kin kans­sa? Tu­hou­tu­vat­ko ky­lä­la­tu­pel­lot, joil­la kur­jet, jout­se­net ja muut lin­tu­jär­vel­lä poik­ke­a­vat, le­väh­tä­vät ja ruo­kai­le­vat?

Mum­mi­laan tu­li­vat ai­koi­naan las­ten­lap­set­kin naut­ti­maan maa­seu­dun iha­nuuk­sis­ta.Tu­le­vat­ko las­ten­las­ten­lap­set? Ky­läm­me tar­jo­a­mis­ta vir­kis­tys­mah­dol­li­suuk­sis­ta naut­ti­maan tul­lei­ta mui­ta­kin vie­rai­ta ta­paan usein ky­lä­la­dul­la, laa­vul­la, paik­ka­kun­nan par­haas­sa pulk­ka­mä­es­sä niin kuin val­ta­kun­nal­li­ses­ti tun­ne­tul­la lin­tu­jär­vel­läm­me­kin. Tu­le­vat­ko he­kään jat­kos­sa?

Löy­tyi­si­kö jos­tain uu­si paik­ka Mum­mi­lal­le? Muu­al­le mi­nun oli­si joka ta­pauk­ses­sa muu­tet­ta­va, kun en enää pär­jää yk­sin asu­en oma­ko­ti­ta­los­sa. Mut­ta kuka enää ha­lu­ai­si os­taa ta­lo­ni ja mah­dol­lis­taa muut­ta­mi­se­ni? Tu­lee­ko pa­ra­tii­sis­ta van­ki­la­ni?

Jos Kauk­lai­nen on ai­noa paik­ka maan pääl­lä murs­kaa­mol­le, niin voi­tai­siin­ko sitä siir­tää esi­mer­kik­si ete­läm­mäk­si? Sil­loin se oli­si kes­kel­lä met­sää, ei­kä ke­nen­kään koti ja elä­mä to­taa­li­ses­ti tu­hou­tui­si.Toi­vot­ta­vas­ti asi­as­sa tul­laan te­ke­mään kaik­ki mah­dol­li­nen ym­pä­ris­tö- ja muit­ten va­hin­ko­jen mi­ni­moi­mi­sek­si.

Minä en ole ai­noa, jol­le täl­lai­sen hank­keen to­teu­tu­mi­nen ai­heut­taa suu­ria on­gel­mia.

Sy­dän­tä ja vii­saut­ta asi­as­ta päät­tä­vil­le toi­vo­en,

Mum­mi