Christa Lahto liittyi kokoomuksen ja kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmään Satakunnassa
Aiemmin Perussuomalaisia ja Liike Nyt:iä edustanut Christa Lahto on hyväksytty kokoomuksen ja kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmän täysivaltaiseksi jäseneksi.
– Toivotamme aluevaltuutettu Christa Lahdon sydämellisesti tervetulleeksi kokoomuksen ja kristillisdemokraattien yhteiseen aluevaltuustoryhmään. Yhteistyömme Christa Lahdon kanssa on ollut hyvää aiemminkin, mutta syvenee entisestään ryhmämme jäsenenä. Christa vahvistaa osaamisellaan varmasti aluevaltuustoryhmäämme loppukauden ajan, kertoo kokoomuksen ja kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Marja-Leena Alho.
Samalla kokoomuksen ja kristillisdemokraattien aluevaltuustoryhmän koko nousee kuudestatoista seitsemääntoista aluevaltuutettuun. Aluevaltuustoryhmä on Satakunnan hyvinvointialueen toiseksi suurin.
– Kokoomuksen jäsenenä pääsen entistäkin paremmin vaikuttamaan siihen, että meidän yhteiseen hyvinvointialueeseemme liittyvät kysymykset ratkaistaan alueen asukkaiden ja palveluja paljon tarvitsevien kannalta parhaalla mahdollisella tavalla, toteaa aluevaltuutettu Christa Lahto tiedotteessa.