Pau­li Uu­si-Kil­po­nen

Kir­jai­li­ja Ta­pio Koi­vu­ka­ri is­tuu Kom­pin ta­lon­sa tu­vas­sa ja poh­tii suo­ma­lai­sen kult­tuu­rin sekä kir­jal­li­suu­den ti­laa.

Pu­hei­ta kult­tuu­ris­ta luk­suk­se­na hän pi­tää vä­hän ou­toi­na. Ihan kuin se oli­si jo­ten­kin ir­ral­li­nen osa elä­määm­me.

– Ih­mi­nen on ai­na pyr­ki­nyt il­mai­se­maan it­se­ään ja tuot­ta­maan toi­sil­le ih­mi­sil­le tie­toa, tun­te­muk­sia ja lys­tiä, sa­noo Ta­pio Koi­vu­ka­ri, 65.

Hän pu­huu sii­tä, mi­ten ih­mi­set al­koi­vat en­sin il­mais­ta it­se­ään kal­li­o­piir­rok­sil­la, ta­ri­noil­la ja viih­dyt­ti­vät it­se­ään ja toi­si­aan mitä eri­lai­sim­min ta­voin.

– Se oli ih­mi­sen elä­mään si­sään­ra­ken­net­tua toi­min­taa, ja sen pi­tää ol­la sitä yhä, Koi­vu­ka­ri muis­tut­taa.

Hän ei oi­kein ym­mär­rä sel­lais­ta ajat­te­lua, et­tä tie­tyn­lai­set tai­teel­li­set il­mai­su­ta­vat voi­tai­siin yli­pää­tään ero­tel­la omiin lo­ke­roi­hin­sa ja ar­vi­oi­da sen mu­kaan esi­mer­kik­si luk­suk­sek­si.

Koi­vu­ka­ri in­nos­tuu ker­to­maan esi­merk­ke­jä sii­tä, mi­ten mui­noin po­li­tiik­ka, us­kon­to ja it­sen­sä il­mai­se­mi­nen se­koit­tui­vat so­mas­ti. An­net­tiin tie­toa kiin­nos­ta­vas­sa ja viih­teel­li­ses­sä­kin muo­dos­sa met­sä­ki­vil­lä is­tu­vil­le ky­lä­läi­sil­le, jos­kus lau­la­mal­la tai ru­non mit­taan ker­to­mal­la.

Rau­ma­lais­kir­jai­li­jan aja­tus kul­kee sii­hen suun­taan, et­tä ih­mi­nen tar­vit­see hen­gen ra­vin­toa elääk­seen sii­nä kuin koh­tuul­li­sia ai­neel­li­sia edel­ly­tyk­siä.

Koi­vu­ka­ri ei juu­ri po­li­ti­koi, ei­kä ha­lua nos­taa ti­kun­nok­kaan päät­tä­jiä. Hän vain ha­lu­aa tuo­da esiin sen, mi­ten kult­tuu­ri sen kai­kis­sa muo­dois­sa kuu­luu ih­mi­syy­teen.

– Sen poh­jal­ta kult­tuu­ria tu­li­si kaik­kien ym­mär­tää, hän pai­not­taa.

Koi­vu­ka­rin omim­mas­ta alu­ees­ta, kir­jal­li­suu­des­ta, pu­hut­ta­es­sa hän nos­taa esiin, mi­ten kil­pai­lu sen kuin ko­ve­nee ja kau­no­kir­jal­li­suu­den saa­ma me­di­a­nä­ky­vyys vä­he­nee.

– No­vel­li­ko­ko­el­ma­ni sai run­saat kol­me vuo­si­kym­men­tä sit­ten kym­men­kun­ta ar­vi­oi­ta eri puo­lil­la Suo­mea il­mes­ty­vis­sä leh­dis­sä. Vii­mei­sin­tä ro­maa­ni­a­ni Sa­ta­man lau­lu ei esi­mer­kik­si Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa ar­vi­oi­tu lain­kaan.

– Kir­ja sai pals­ta­ti­laa vain muu­ta­mis­sa leh­dis­sä, har­mit­te­lee Koi­vu­ka­ri.

It­se hän pi­tää omas­ta elä­mäs­tään ah­taa­ja­na ker­to­vaa kir­jaa par­haa­na tuo­tan­to­naan. Se myi kui­ten­kin vä­hem­män kuin hä­nen al­ku­tuo­tan­ton­sa, kos­ka laa­tu ei ole myyn­nin tae.

Osal­taan me­di­a­nä­ky­vyy­den vä­he­ne­mi­nen ker­too myös re­surs­sien vä­he­ne­mi­ses­tä toi­mi­tuk­sis­sa.

Vaik­ka kir­jo­jen lu­ke­mi­nen vä­he­nee eten­kin nuor­ten kes­kuu­des­sa, ei Koi­vu­ka­ri puhu kir­jan kuo­le­mas­ta, ei edes ki­tu­mi­ses­ta.

Suo­mes­sa dek­ka­rien buu­mi jat­kuu ja nii­tä jul­kais­taan ti­he­ään. Kir­jal­li­suu­den saa­ma jul­ki­suus taas kes­kit­tyy muu­ta­miin tun­net­tui­hin te­ki­jöi­hin.

– Har­mil­lis­ta on se, et­tä val­ta­va mää­rä hy­vin kir­joi­tet­tu­ja kir­jo­ja jää niin vä­häl­le huo­mi­ol­le, Koi­vu­ka­ri to­te­aa.

Sen­kin hän on ha­vain­nut, et­tei­vät ää­ni­kir­jat vie lu­ki­joi­ta pa­pe­ri­kir­joil­ta.

– Pi­kem­min­kin ää­ni­kir­jat tu­le­vat pa­pe­ril­le pai­net­tu­jen kir­jo­jen pääl­le. Ää­ni­kir­jaa kuun­nel­laan, kun aje­taan au­tol­la tai teh­dään ko­ti­as­ka­rei­ta.

Rau­ma­lais­kir­jai­li­ja sa­noo, et­tä toi­set kir­jat so­pi­vat ää­ni­kir­joik­si tois­ta pa­rem­min. Hä­nen mu­kaan­sa ää­ni­kir­jo­jen suo­sio joh­taa kir­joit­ta­mis­ta tiet­tyyn suun­taan. Kir­jan kuun­te­lu kun ei ole ihan sama asia kuin lu­ke­mi­nen.

Hän kui­ten­kin muis­tut­taa, et­tä mo­net suo­ma­laisk­las­si­kot so­pi­vat hy­vin ää­ni­kir­joik­si.

– Olen kuun­nel­lut Vol­ter Kil­ven ro­maa­nia Alas­ta­lon sa­lis­sa Es­ko Sa­ler­von lu­ke­ma­na. Toi­mii yl­lät­tä­vän hy­vin, ke­huu Koi­vu­ka­ri.

Kyse on 800-si­vui­ses­ta kir­jas­ta, jos­sa ker­ro­taan ky­län va­rak­kai­den mies­ten kuu­si­tun­ti­ses­ta ko­koon­tu­mi­ses­ta. Kes­kus­te­lu ai­he on park­ki­lai­van ra­ken­ta­mi­ses­ta.

Kir­jas­sa men­nään kes­kus­te­li­joi­den pään si­säi­seen maa­il­maan. Mo­no­lo­git ovat pit­kä ja yk­si­tyis­koh­tai­sia.

Äk­ki­sel­tään tuo kaik­ki vai­kut­taa vai­ke­al­ta lu­ku­ko­ke­muk­ses­ta. Koi­vu­ka­ri kui­ten­kin va­kuut­taa, et­tei näin ole.