Tutkimuksen mukaan työuupumus uusiutuu usein – kiire, turhat työtehtävät ja kehno johtaminen lisäävät uupumuksen riskiä
Heli Laakkonen / STT
Työuupumus uusiutuu huolestuttavan usein, kertoo Tampereen yliopiston Työelämän tutkimuskeskuksen tutkimus.
Yhteensä 26 prosenttia tutkimuskyselyyn vastanneista oli kokenut työuupumuksen kerran aiemmin. Heistä 14 prosenttia kertoi työuupumuksensa uusiutuneen useita kertoja.
Tiedot käyvät ilmi yli 13 000 suomalaisen työntekijän kyselyaineistosta.
– Tähän mennessä ei ole ollut käytössä tutkimustietoa työuupumuksen uusiutumisesta. Uusiutumisen yleisyys on huolestuttavaa. Se kertoo toisaalta työelämän haasteista ja toisaalta työuupumuksen ennaltaehkäisyyn ja hoitoon liittyvistä puutteista, sanoo tutkimushankkeen johtaja, professori Anne Mäkikangas tiedotteessa.
Työuupumuksen toistuva uusiutuminen on tutkimuksen mukaan tyypillisintä taiteen, viihteen ja virkistyksen, tieteen ja tutkimuksen sekä kiinteistönhuollon, siivouksen ja isännöinnin aloilla.
Työelämän tutkimuskeskuksen mukaan tutkimus osoitti, että työperäiset syyt ovat keskeisimpiä työuupumuksen aiheuttajia. Erityisesti kiire sekä työn turhakkeet eli kohtuuttomat tai turhat työtehtävät ovat merkittäviä työuupumuksen riskitekijöitä.
Myös johtamisen puutteet lisäävät työuupumusta. Tällaisia ovat esimerkiksi riittämätön tuki ja heikko kommunikaatio.
Työolosuhteiden lisäksi työuupumuksen toistuvaan uusiutumiseen liittyvät tutkimuksen mukaan työntekijän persoonallisuus ja toimintatapa työssä. Lisäksi merkitystä on suhteella työhön, kuten korkealla hyväksynnän tarpeella, ylisitoutuneisuudella ja työholismilla.
– Työuupumusta ei voida ratkaista pelkästään työterveyshuollossa tai tekemällä työssä jaksamisesta yksilösuoritus, jossa työntekijää kehotetaan huolehtimaan palautumisesta. Työuupumusta torjutaan tehokkaimmin luomalla työolosuhteet, joissa on riittävästi resursseja, työn voimavaroja ja esihenkilötyö on kunnossa, Mäkikangas sanoo.