Ratsula seuraavan sukupolven huomaan
Kati ja Matti Ratsula jäävät eläkkeelle kuluvan kuun lopulla, toimitusjohtajana aloittaa Carla Björndahl.
Tiia Jokisalo
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä kirjataan Ratsulan historiikkiin yksi merkittävä rivi lisää, kun perheyrityksessä tehdään järjestyksessään kolmas sukupolvenvaihdos.
Kati ja Matti Ratsula siirtyvät 41 vuoden jälkeen eläkkeelle ja seuraava sukupolvi ottaa vetovastuun. Toimitusjohtajana aloittaa Matti Ratsulan edesmenneen siskon Tiina Ratsulan vanhempi tytär Carla Björndahl. Brändijohtajaksi tulee hänen serkkunsa Monna Kuusela, Kati ja Matti Ratsulan tytär.
Serkuksille Antinkadun rakennus on ollut kuin toinen koti lapsesta saakka. Käytävillä on leikitty piilosta, vietetty lukuisia tunteja ompelimossa ja somistamossa ihastellen ja askarrellen, ja hiljalleen iän karttuessa tehty ensin postitustöitä jäätelöpalkalla, sitten myöhemmin siirrytty vastaanottovarastolle.
– Montaa työtehtävää ei ole, mitä ei olisi vuosien aikana tässä talossa tullut tehtyä, Kuusela summaa.
Ratsulan seuraavaa sukupolvea edustaa serkukset Monna Kuusela (vas.) ja Carla Björndahl.
Teini-ikäisinä serkukset vielä vannoivat, ettei tuleva työura ainakaan urkene perheyrityksessä, mutta jossain kohtaa sydän veti sinne, ei pakosta, vaan halusta.
Luontaista oli myös Kati Ratsulalle aikoinaan tulla taloon tavattuaan miehensä.
– Kun tapasimme, piti päättää, muutanko Helsingistä Poriin ja lähdenkö mukaan osaksi Ratsulaa myös töiden osalta. Uskon, että vaikka emme olisi tavanneet, olisin päätynyt alalle joka tapauksessa, hän kertoo.
– Ja hyvä, että lähdit, sillä ehkä ilman sinua yritystä ei olisi enää olemassa, Matti Ratsula toteaa ja jatkaa:
– Tätä on tehty sydämellä, ei pelkästä rahasta.
Jos raha olisi ollut tärkein arvo, ei Ratsula kenties enää olisi perheomisteinen yritys. Tarjouksia on sadellut vuosien aikana, esimerkiksi 1990-luvun alussa vaateketju Pukeva teki Ratsulan ostosta mehevän ehdotuksen. Tuohon ei kuitenkaan tartuttu, ja hyvä niin, sillä pian sen jälkeen helsinkiläinen muodin kehto meni konkurssiin.
– Ratsulan kiinteistö ei tänäkään päivänä ole vielä sen arvoinen, mitä Pukevan tarjous aikoinaan oli, Matti Ratsula paljastaa.
Monenlaista on siis koettu Ratsulan pitkässä historiassa sodasta lamaan, vesivahingoista nousukausiin.
Uudet ajat tuovat aina mukanaan niin uusia mahdollisuuksia kuin haasteitakin. 2000-luvulla kivijalkamyymälät ovat saaneet valtavan kilpailijan verkkokaupoista, mutta samalla se on tuonut mahdollisuuden laajentua toisella tapaa. Ratsulan oma verkkokauppa toimii nyt kivijalkamyymälän tukena.
– Jotta tarinamme jatkuu seuraavatkin sata vuotta, tarvitsemme ihmisten tukea. Ostetaan kotimaisilta kaupoilta, tuetaan paikallista ja kun ostetaan uutta, ostetaan laatua, Kuusela ja Björndahl summaavat.
Satayksi vuotta Ratsulaa
Ratsulan tarina alkoi vuonna 1924, jolloin 22-vuotias turkulainen Gösta Ratsula (tuolloin Wilsson), Matti Ratsulan isoisä, osti porilaisen B. Arifullen’in konkurssipesän ja aloitti sen kangas- ja lyhyttavaravaraston loppuunmyynnin.
Myymälä sijaitsi kauppatorin laidalla olleessa puutalossa. Seuraavana vuonna hän avasi samoissa tiloissa uuden liikkeensä, jonka nimeksi tuli Turkulainen Naisten ja Miesten Vaatetusliike Gösta Wilsson.
Tulevien vuosien aikana liikkeitä perustettiin lisää, yhteensä kuusi kivijalkamyymälää, jotka sitten lopulta lokakuussa 1971 siirtyivät kaikki saman katon alle Antinkadulle, Gösta Ratsulan ja Antin Asu Oy:n myymälään. Eli samaiseen rakennukseen, jossa Ratsula toimii edelleen.
Nyt tehtävä sukupolvenvaihdos on järjestyksessään kolmas perheyrityksen historiassa. Ratsulan perustaja Gösta Ratsula siirsi yrityksen vetovastuun pojalleen Pertti Ratsulalle vuonna 1970. Pertti Ratsula toimi toimitusjohtajana vuoteen 1996 asti, jolloin vastuun otti hänen vanhempi poikansa Matti Ratsula, ja nyt vastuu siirtyy neljännelle sukupolvelle.
INFO:
Ratsulan toimitusjohtajaksi on nimitetty KTM Carla Björndahl.
Brändijohtajaksi Monna Kuusela.
Talousjohtajaksi Miikka Kuusela.
Heidän lisäksi johtoryhmään kuuluvat visualisti Petra Wolff-Santaharju, tuotepäällikkö Lotta Kuparinen ja verkkokauppapäällikkö Jussi Ratsula.
Matti Ratsula aloittaa yrityksen hallituksen puheenjohtajana ja Kati Ratsula jatkaa hallituksen jäsenenä.