Noin puolen miljoonan tulee tarkistaa veroilmoitus viimeistään ensi tiistaina
Liisa Kujala / STT
Noin puolella miljoonalla henkilöllä on veroilmoituksen määräpäivä ensi viikolla, kertoo Verohallinto.
Määräpäivä koskee maataloudenharjoittajia, toiminimiyrittäjiä ja heidän puolisoitaan. Heidän pitää tarkistaa esitäytetty veroilmoitus henkilökohtaisista tuloista viimeistään huhtikuun ensimmäisenä päivänä.
– Puolisoiksi katsotaan verotuksessa myös avopuolisot, jos he ovat aiemmin olleet naimisissa keskenään tai jos heillä on tai on ollut yhteinen lapsi, ylitarkastaja Hanna Nykter-Terävä Verohallinnosta kertoo tiedotteessa.
Huhtikuun ensimmäisenä päivänä on myös maatalouden ja elinkeinotoiminnan veroilmoituksen määräpäivä.
Esitäytetylle veroilmoitukselle täydennetään ne tulot ja vähennykset, joita Verohallinto ei ole automaattisesti täyttänyt. Tällaisia ovat esimerkiksi vuokraustoiminnasta saadut tulot. Samalla tarkistetaan, että Verohallinnon esitäyttämät tiedot ovat oikein.
Verohallinto kertoo, että tänä vuonna maataloudenharjoittajien, toiminimiyrittäjien ja heidän puolisoidensa esitäytetyiltä veroilmoituksilta puuttuvat viime vuonna Ruotsista maksetut eläkkeet.
– Verohallinto korjaa automaattisesti virheen kaikilta asiakkailta, joita se koskee eikä asiakkaiden tarvitse sen vuoksi olla yhteydessä Verohallintoon. Esitäytetyn veroilmoituksen muut tiedot pitää kuitenkin tarkistaa, ja jos on tarvetta, tietoja pitää myös täydentää, Nykter-Terävä tarkentaa.
Maa- ja metsätalouden sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajien Omaverossa näkyvät nyt valmiina julkiset tuet ja tukien palautukset sekä maa- ja metsätalouden vakuutuskorvaukset. Metsätalouden veroilmoituksessa näkyvät lisäksi puun myyntitulot ja niiden ennakonpidätykset. Tuki- ja korvaustiedot pitää kuitenkin ottaa Omaverossa käyttöön erikseen, jotta ne siirtyvät veroilmoitukselle. Tietoja voi muokata tai ne voi halutessaan lisätä itse.
Handelsbankenin entisiä asiakkaita Verohallinto muistuttaa ilmoittamaan uuden tilinumeronsa. Näin mahdolliset veronpalautukset saa tililleen heti veronpalautuspäivänä.